Ravattulan Ristimäki

 

SUOMEN VANHIN KIRKKORAKENNUS

Suomen vanhimman tunnetun kirkon jäännökset sijaitsevat Aurajoen varrella Kaarinassa, Ravattulan kylän Ristimäellä. Elokuussa 2013 löydetyn kirkkorakennuksen käyttö ajoittuu ristiretkiajan ja keskiajan taitteeseen 1100-luvun loppupuolelle ja 1200-luvun alkuun, aikakauteen ennen Suomen seurakunnallista järjestäytymistä. Kyseessä on toistaiseksi vanhin ja ainoa tästä varhaishistorian vaiheesta varmuudella kertova kirkollinen rakennus maassamme. Kirkon kivijalan lisäksi paikalta on löydetty laaja kirkkomaa ja mäkeä kiertäneen aidan kiviperustus. Paikkaa tutkii Turun yliopiston arkeologian oppiaine pääasiassa säätiöiden apurahojen ja yksityisiltä tahoilta saatujen avustusten voimin.

Ravattulan Ristimäkeen voi tutustua tarkemmin täällä.

Information in English can be found here.