Ikoniani etsimässä

Teksti: Samuli Knuutinen, opiskelija “Globaali kristinusko” -kurssilta. Kurssista voi lukea lisää täältä.

Kun astuin sisään Turun Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkkoon, tuli jo ovella minua vastaan tuulahdus suitsukkeen tuoksua. Peremmälle astuessani aukeni eteeni pyöreä sali korinttilaisinepylväineen sekä katon kupolin tähtitaivas. Tunnelma oli vanhahtava ja luterilaisena historianörttinä tunsin kuin olisin matkustanut ajassa taaksepäin itärajan tuntumaan. Salissa oli käytön merkkejä, kulumia, kynttilöiden nokea ja ikoneita, joita oli kymmeniä, ellei jopa sataan asti. Jokaisella seinällä oli ikonin tuomat silmät ja salissa peremmälle mentäessä niiden määrä tiheni. Tiskillä oven vieressä oli pöytä, josta sai jopa ostaa ikonin, minkä tiesinkin, sillä juuri niitä varten olin saapunut. Ne kiehtoivat minua, koska luterilaisena olin tottunut näkemään kirkoissa vain muutaman taideteoksen ja kotona minulta ei löytynyt merkkiäkään uskonnollisuudesta. Kysyin siis kirkon virkailijalta, mitä ikonit ovat ortodoksisuudessa ja miten voisin sellaisen itselleni valita. Sainkin varsin kattavan luennon aiheesta, mutta keneen Pyhään minun oli päätyminen?

Ikonit ovat kuvia pyhistä eli pyhimyksistä, joiksi niitä usein muissa kirkoissa kutsutaan. Niiden tarkoituksena on ilmentää pyhää ja toimia näin alttarin tapaisina elementteinä, eli ikonille voi mennä rukoilemaan. Miksi sitten rukoilisit ikonia, jos kerran olet jo kirkossa? Eri pyhillä on omat tarkoituksensa, mitkä johtuvat heidän teoistaan. Joltakin voi rukoilla rakkausonnea, tyyntä merisäätä, ymmärrystä Jumalasta ja joltakin ihan kaikkea. Rukoilla voi myös kiitokseksi jo tapahtuneesta onnesta. On kuitenkin tärkeää huomioida, ettei ikonia rukoilla tai kohdella niin kuin Jumalaa kohdeltaisiin tai rukoiltaisiin. Sain kuulla tämän tiedon oppaaltani varsin jyrähtävästi, kun kyselin tahdittomasti hengellisistä asioista, joita ei välttämättä voi sanoin selittää. Tästä viisastuin.

Miksi ikoneja on niin paljon erilaisia? Pyhiä on vuoden joka päivälle ja joillekin useampi. Sitten on myös arkkipyhiä, joista on monia variaatioita. Variaatiot muuttavat ikonin merkitystä hieman lisäämällä symbolisia yksityiskohtia, kuten käden asentoja tai vaikka kyyhkyn. Arkkipyhistä yleisin on neitsyt Maria, mutta ortodoksiperinteessä hänen nimensä on muotoa ”Jumalansynnyttäjä”. Eri alueilla saattaa olla myös omat personoidut ikoninsa arkkipyhistä, joiden taustalla näkyy yleensä kuvausta paikkakunnasta. Myös eri mailla on niille tärkeitä paikallisia pyhiä. Jokainen kirkko on myös pyhitetty yhdelle pyhälle ja Turussa hän on marttyyrikeisarinna Aleksandra, jonka ikoni sijaitsee kirkon perällä, kuvattuna Turun kirkkorakennus sylissään.

Miten sitten valitsisin itselleni ikonin, vai valitseeko se minut? Monelle pyhä ja näin myös ikoni valikoituu nimen perusteella, eli nimikkopyhä. Minun kaksi etunimeäni ovat kovinkin kristillisiä Samulin johtuessa Samuelista ja Johanneksen ollessa jo sellaisenaan Raamatussa. Valinnan varaa siis on, sillä monia pyhiä on aikojen saatossa kerääntynyt kaimoikseni. Pyhät voi vielä erottaa toisistaan tittelinsä avulla, mikä heille annetaan tekojensa perusteella. Näistä minuun vetosi eniten Johannes Teologi, joka oli yksi Jeesuksen opetuslapsista. Uskontotiedettä opiskellessani koin siis vetoa alan juuriin ja näin Johannes Teologiin eli Johannes Jumalan tuntijaan. Onhan uskontotiede monissa yliopistoissa teologian osa. Kertoessani oppaalleni syyn Johannekseen mieltymisestäni, hän hillitsi itsensä. Hyvä niin sillä ilmassa oli erimielisyyksiä tieteenalojen merkityksistä.

 Mutta mikä neuvoksi, jos nimikkopyhä ei tunnu oikealta? Ikonin voi valita myös puhtaasti sen ”ominaisuuksien” mukaan tai sitten valintaan vaikuttavat henkilökohtaiset kokemukset. Monelle se rakkain ikoni on se, jota on totuttu lapsesta asti rukoilemaan. Oma ikoni voi myös olla kirkon suojelupyhä tai vaikka kotona aina ollut ikoni sekä paikallinen pyhä. Itselle tärkein ikoni voi myös ilmestyä elämään erinäisten tapahtumien jälkeen.

Tulin siis itse siihen tulokseen, että saan odottaa. Vaikka aivoni eivät enää kehity, ne paisuvat tiedolla ja ymmärryksellä. Koin olevani ymmärtämätön, kun lähdin ei-ortodoksina havittelemaan itseni löytämistä heille tärkeästä ja pyhästä perinteestä. En kuitenkaan aseta päätäni giljotiiniin, vaan pistän sen poikamaisen innokkuuteni piikkiin ja otan saamani tiuskeet oppina, sillä vahva reaktio välittää välittämistä. Onkohan liialle innokkuudella ja tiedonhalulle omistettu pyhää?

Kuva: Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkko, Creative Commons