RAAMATULLISIA SANANPARSIA ARKIKÄYTÖSSÄ

Usein puhettamme värittävät jo lapsena korvaan tarttuneet sananparret. Sananparsiin tiivistyy informaatiota, joka koetaan merkitykselliseksi tilannekohtaisen ajatustenvaihdon yhteydessä, mutta jonka täsmällinen sanoiksi pukeminen olisi turhan aikaa vievää tai vaivalloista. Asian yksityiskohtainen sanoittaminen ei välttämättä ole tarpeenkaan, kun puhekumppanit ymmärtävät idean vähemmälläkin. Mutta miten helmet ja siat, kattorakenteet ja ihmissilmät tai kynttilät ja vakat ovat joutuneet tekemisiin toistensa kanssa ja mitä tekemistä niillä on nykypäivän arkikielessä? Monet tutut ja paljon käytetyt sananparret juontavat juurensa Raamatun teksteihin, mikä usein unohtuu, jos sitä nyt ylipäänsä on koskaan tullut edes ajatelleeksi. Puhekulttuurimme on yllättävän kristillistä, mistä tässä muutama arkinen esimerkki.

Jeesuksen suuhun on vuosisatojen saatossa hioutuneissa teksteissä pantu paljon viisaita sanoja, joista on sittemmin tullut klassisia lentäviä lauseita kautta kristikunnan ja yli kulttuurirajojen. Niistä on tullut käyttökelpoisia asiayhteydestä riippumatta. Oliko esimerkiksi alkuperäisessä tekstiyhteydessä mukana sittenkään sitä ylimielisyyttä ja ylemmyyttä, jolla ”helmiä sioille” useimmiten heitetään? Kokonaisuudessaan muistiin merkitty ajatus Matteuksen evankeliumissa kuuluu nykysuomeksi näin: ”Älkää antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä.” (Matt 7:6) Sananparren ajatus muovautuu helposti eri tilanteisiin, joissa halutaan kyseenalaistaa vastapuolen ymmärrystä. 

Kritiikiltä puolustauduttaessa saatetaan helposti paheksua sitä, ettei arvostelija huomaa malkaa omassa silmässään, siis jotain vielä suurempaa vikaa itsessään, kuin mitä kritisoi toisessa. Sananparren alkulähde Matteuksen evankeliumissa (7:3) kuuluu vanhastaan ”Kuinka näet rikan, joka on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa omassa silmässäsi?” Raamatun päivitettyjen käännösten tarkennukset eivät välttämättä välity totuttuun arkikäyttöön kuten ”malkan” korvautuminen uudemmassa Raamatun käännöksessä (1992) ”hirrellä”. Modernisoitu hirsi tuntuisikin ehkä hiukan liioitellulta kielikuvalta. Malka ei nimittäin ole varsinaisesti kattohirsi, vaan ulkokaton katemateriaalin painona käytetty halkaistu kuusiseiväs. Sille on ollut ilmeisen vaikea löytää vastinetta 1990-luvun talonrakennustekniikasta.

Sovelluskelpoisen sananparren aineksia on löydetty myös Vuorisaarnan vertauskuvallisista kehuista opetuslapsille. ”Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla piilossa; eikä kynttilää sytytetä ja panna vakan alle, vaan kynttiläjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.” (Matt 5:15) Kynttilät ovat edelleen tänä päivänä käytetty tunnelmavalaistuksen lähde, mutta koska elämme jo kovin sähköistetyssä yhteiskunnassa, on nykykäännöksessä Jeesuksen kielikuva katsottu viisaammaksi päivittää: ”Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville.” Kynttilän ja vakan suhde voi postsekulaarissa puhekulttuurissa olla kuitenkin joskus hieman epäselvä. Niinpä tämän perinteisen sananparren elementit ja niiden merkitykset voivat korvautua, varioida ja sekoittua tarpeen mukaan eri yhteyksissä eri tavoin muistettuna muistettuina. Muistan esimerkiksi kuulleeni uutisissa haastatellun kansanedustajan uhonneen, ettei hän ”kauan pidä vakkaansa piilossa”. Samoin mieleeni on jäänyt erään menestyneen yrittäjän vastaus haastattelijan kysymykseen firmansa menestyksen salaisuudesta: ”Meillä on kaikki tietotaito, joten olisi hölmöä pitää jyvää vakan alla.” Olisiko mieleen tullut samalla se, että sokea kanakin voi löytää jyvän?

Rastafaristisissa raamattupiireissä suosittu black power -muistolause on aina Marcus Garveyn ajoista lähtien ollut “Can the Ethiopian change his skin, or the leopard his spots?” (Jeremiah 13:23, King James Version) siitäkin huolimatta, että näin lausuessaan profeetta Jeremias puhui itse asiassa nuhdesanoja omalle kansalleen. Muun muassa Rita Marley sovelsi ajatusta laulussaan Harambe (1982): “Can a leopard change its spots, Or Jah Jah children their skin” ohittaen huolettomasti alkuperäisen tekstiyhteyden. 

Nuoruudessani seurasin innokkaasti ”maailmanmusiikkia” ja mieleeni on jäänyt Helsingin Sanomien musiikkitoimittajan analyysi malilaisen Salif Keitan keikasta. Toimittaja luonnehti tuolloin musiikkia länsimaistuneeksi, joskin selvästi tunnistettavin afrikkalaisin piirtein, ja hän summasi näkemyksensä sanoin ”ei tiikeri pääse pilkuistaan”. Ok, point taken, ajattelin, mutta itse asiassa tiikerit ovat raidallisia ja Salif Keita albiino. Vuoden 1992 raamatunkäännöksessä etnistä näkökulmaa on tarkennettu ja lause kuuluu näin: ”Voiko nubialainen muuttaa ihonsa väriä tai pantteri täpliään”. (Tässä kohtaa tarkennettakoon, että leopardi ja pantteri ovat yksi ja sama eläin [Panthera pardus].) Sekaannusta eläimistä ja siitä, mistä päästään tai ei päästä eroon, kuvasti aikoinaan myös erään päivälehden pakinoitsijan sovellus tästä raamatullisesta sananparresta, johon sekoittui maallisempi, ulkomuodon perusteella arvottamista kritisoiva ohje: ”ei ole koiraa karvoihin katsomista”. Suomiessaan topless-tarjoilijoita palkannutta ravintoloisijaa hän arvioi tämän moraalia toteamalla ”ei koira karvoistaan pääse, vaikka yrittäisi”. Muuten, miksi koira yrittäisikään päästä karvoistaan?

Kuva: ”Hollantilaisia sananparsia”, Pieter Bruegel 1559 / Wikimedia Commons

Kirjoittaja on Tuija Hovi, uskontotieteen dosentti Turun yliopistosta ja CSCC:n johtoryhmän jäsen.