Reaktioita kristittyjen vainoon

Teksti: Katariina Ylikännö, opiskelija “Globaali kristinusko” -kurssilta. Kurssista voi lukea lisää täältä.

Kristityt ovat maailman vainotuin uskonnollinen ryhmä, todettiin Pew-tutkimuslaitoksen tutkimuksessa 2018[1]. Kyseessä oli tutkimus, jossa eri uskontokunnat oli asetettu järjestykseen sen mukaan, kuinka monessa eri valtiossa ryhmiin kohdistuvaa vainoa esiintyi. Tutkimuksen mukaan kristittyjen vainoa esiintyi 145 maassa. Kristittyjen jälkeen vainotuimmat uskonnolliset ryhmät olivat muslimit (139) ja juutalaiset (88). Tutkimuksessa vaino oli määritelty kattamaan laajasti sen kaikki ilmenemismuodot sanallisesta häirinnästä fyysiseen väkivaltaan ja surmaamiseen asti. Vainoa saatettiin kokea niin hallituksen, sosiaalisten ryhmien kuin yksilöidenkin taholta.

Pew-tutkimus huomioitiin laajasti amerikkalaisessa konservatiivis-kristillisessä mediassa[2]. Pian sen jälkeen ateistinen media[3] kritisoi kristillisen median dramaattisia otsikoita muistuttaen, että Pew-tutkimuksen määritelmä vainosta oli varsin laaja ja tulkinnanvarainen. Toisaalta ateistinen media esitti, että tutkimus ei välttämättä kertonut niinkään siitä, että kristittyjä ja muslimeita vihattaisiin eniten, vaan enemmänkin siitä, että heitä yksinkertaisesti on eniten ja siksi heihin kohdistuva vaino erottuu suhteessa muihin uskontokuntiin.

Mitä muuta kristittyjen vainosta tiedetään?

Kansainvälinen, poliittisesti sitoutumaton ja ekumeeninen Open Doors International -järjestö kokoaa vuosittain World Watch List -raportin, joka tarjoaa edellä kuvattua Pew-tutkimusta havainnollisempaa tietoa kristittyjen maailmanlaajuisesta tilanteesta. Kansainvälinen uskonnonvapausinstituutti (IIRF) on todennut World Watch -tutkimusyksikön tutkimuksen luotettavaksi.

Vuoden 2021 World Watch List -raportin[4] mukaan joka kahdeksas maailman kristityistä kokee syrjintää tai vainoa. Vainottuja kristittyjä on yhteensä 340 miljoonaa eli 80 miljoonaa enemmän kuin vuonna 2020. Vainoksi tutkimus määrittelee kaiken uskonnonvapautta rikkovan tai kaventavan toiminnan, joka kohdistuu kristittyyn henkisesti tai fyysisesti hänen uskonsa vuoksi. Kaikissa World Watch -listan 50 kärkimaassa kristittyihin kohdistuva vaino on äärimmäistä tai erittäin vakavaa, mikä kertoo vainon intensiteetin kasvusta. Kehityssuunta vaikuttaa niin selvältä, että voisi olla perusteltua puhua kristittyihin kohdistuvan vainon kasvusta yhtenä globaalin kristinuskon megatrendinä.

Vainon syitä

Kristittyjen häirinnälle ja vainoamiselle on World Watch -tutkimuksen mukaan erilaisia syitä. Vaikka vaino listan kärkisijaa jo parinkymmenen vuoden ajan pitäneessä Pohjois-Koreassa on kommunistista, maailmanlaajuisesti merkittävimmät syyt vainolle ovat jatkuvasti voimistuvat ääri-islam ja nationalismi.  COVID-19-pandemia on vaikeuttanut jo ennestään syrjittyjen kristittyjen tilannetta eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Sahelin alueen ääri-islamistiset terroristit ovat syyllistäneet kristittyjä pandemiasta ja iskeneet kristittyjen asuttamiin kyliin. Kiinassa on pandemian varjolla lisätty kristittyihin kohdistuvaa valvontaa. Intiassa hindunationalismi on voimistunut pandemian aikana ja miljoonat kristityt pelkäävät, että koronatartuntojen jäljitykseen tarkoitettuja mobiilisovelluksia tullaan käyttämään heitä vastaan. Kolumbiassa pandemian aikana asemaansa vahvistaneet järjestäytyneet rikollisryhmät ovat kohdistaneet iskujaan kristittyihin.   

Kristittyjen vainon herättämät reaktiot

Uskonnontutkija voisi lähestyä kristittyjen vainoa monestakin näkökulmasta, mutta oma huomioni kiinnittyy siihen, miten kristittyjen vainon laajuutta ja vakavuutta osoittaviin tutkimuksiin reagoidaan. Mitä erilaisia syitä voidaan löytää sille, että erityisesti konservatiiviset kristityt haluavat pitää esillä kristittyjen asemaa vainotuimpana uskonnollisena ryhmänä? Entä minkälaisia selityksiä on sille, että ateistinen media suhtautuu kristittyjen vainon laajuutta kuvaavaan tutkimukseen kriittisesti, jopa vainoa vähätellen? Miksi jotkut uskonnontutkijat – kuten professori L. Arik Greenberg artikkelissaan[5] – ovat taipuvaisia kääntämään huomion kristittyjen vainosta mieluummin muiden sorrettujen ryhmien, kuten uiguurien, tilanteeseen? Osataanko kristittyjen vainoa tarkastella myös muunlaisten erontekojen näkökulmasta, kuten Helsingin yliopiston Religion, Conflict and Dialogue -tutkimuskeskuksessa on tehty keskittymällä erityisesti naisten näkökulman tarkasteluun? Kiinnostavaa olisi tarkastella myös sitä, millä tavoin globaalit kristilliset organisaatiot, kuten Kirkkojen maailmanneuvosto, reagoivat viestinnässään kristittyihin sisariin ja veljiinsä kohdistuvaan vainoon ja minkälaisia konkreettisia toimia niillä on tilanteen parantamiseksi.

Entä sinun reaktiosi?

Miten sinä reagoit kuullessasi kristittyjen vainosta? Sekä tutkijan että yksityishenkilön on hyvä tarkastella ajatteluaan ja reaktioitaan refleksiivisesti. Kulttuurinen taustamme, uskonnollinen vakaumuksemme, henkilöhistoriamme ja kokemusmaailmamme vaikuttavat siihen, minkälaisia tunteita ja ajatuksia tutkimustulos kristittyjen vainosta meissä herättää. Herättääkö se sinussa myötätuntoa? Suhtaudutko kristittyjen vainoon samalla tavalla kuin muihin ihmisryhmiin kohdistuvaan vainoon? Näetkö vainotut kristityt kärsivinä yksilöinä vai vuosisatoja valtaa pitäneen ja muita sortaneen uskonnon edustajina?

Olivatpa reaktiomme kristittyjen vainoon minkälaisia tahansa, on maailman uskonnonvapauden tilannetta seuraavan mielestäni tärkeää tunnistaa tämä mielipiteitä jakava globaalin kristinuskon kehitystrendi.

Kuva: Shutterstock


[1] Pew Research Center 2020: Harassment of religious groups continues to be reported in more than 90% of countries. Saatavissa: https://www.pewforum.org/2020/11/10/harassment-of-religious-groups-continues-to-be-reported-in-more-than-90-of-countries/ Viitattu: 16.5.2021.

[2] Esim. Christian Post 2019: Religious freedom getting worse around the world; Christians remain most persecuted group: Pew. 19.7.2019. Saatavilla: https://www.christianpost.com/news/religious-freedom-getting-worse-around-the-world-christians-remain-most-persecuted-group-pew.html Viitattu: 16.5.2021.

[3] Friendly Atheist 2019: Are Christians Really the Most Persecuted Religious Group in the World? 22.7.2019. Saatavilla: https://friendlyatheist.patheos.com/2019/07/22/are-christians-really-the-most-persecuted-religious-group-in-the-world/ Viitattu: 16.5.2021.

[4] Open Doors Finland 2021: World Watch List 2021. Saatavilla: https://opendoors.fi/wp-content/uploads/2021/03/odfi_WWL_TOP50_maat.pdf Viitattu: 16.5.2021.

[5] World Religion News 2020: Greenberg, L. Arik: Are Christians the Most Persecuted Religion? Pew Report on Religious Harassment? 18.1.2020. Saatavilla: https://www.worldreligionnews.com/issues/christians-persecuted-religion-pew-report-religious-harassment-l-arik-greenberg-ph-d Viitattu: 16.5.2021.