Viljellä ja varjella – kristinuskon monitulkintainen eläinkuva

Teksti: Mikko Santalahti, opiskelija “Globaali kristinusko” -kurssilta. Kurssista voi lukea lisää täältä.

Ympäristökysymykset ovat yhä enemmän esillä maailmassa, jossa luonto köyhtyy, eläinlajit vähenevät ja elinolosuhteet muuttuvat yhä vaikeammiksi kaikille elollisille. Myös yhteiskuntiamme varten tehotuotettavilla eläimillä on keskeinen vaikutus ympäristöongelmiin. Tehotuotanto ei kuitenkaan vain rasita maapalloa – se myös heijastaa yhteiskunnan moraalia näyttämällä, miten suhtaudumme inhimillisen määräysvallan alla eläviin olentoihin. Eläinteologisten kysymysten avulla voidaan miettiä, onko eläimet luotu ihmistä varten, onko niillä sielua tai mitä mieltä Raamatun voidaan sanoa olevan tehotuotannon oikeutuksesta. Tässä blogitekstissä tarkastelen kristinuskon eläinkuvan tulkintoja ja kristillisen teologian näkökulmia eläinten kohteluun.

Kristinuskon eläinkuvan on usein sanottu perustuvan ihmisen valta-asemaan ja hallintaan. Näin on esittänyt esimerkiksi allekirjoittaneen eettistä ajattelua haastanut Peter Singer eläinten vapautuksen filosofiaa käsittelevässä klassikkoteoksessaan Oikeutta eläimille. Eläinten ja ihmisen vastakkainasettelu ei kuitenkaan teologian silmissä ole näin mustavalkoinen. Kristinuskon opin ja etiikan tulkinnat tarjoavat moninaisia näkökulmia eläinten kohteluun, eikä ehdottomia viivoja ole helppoa vetää.

Hyvä paimen vai luoduista mahtavin?

Raamatun mukaan ihmisellä on maan päällä erityisasema, jota hän toteuttaa Jumalan kuvana. Ihmisellä on oikeus hallita kaikkia eläimiä ja kaikkea maata, mutta saako luomakunnan kruunu käyttää valtaansa aivan miten haluaa? Eläinteologia ja siihen liittyvä tilanhoitajaetiikka näkevät ihmisen ja eläinten suhteen sopusointuisempana. Ne korostavat viljelyn ja varjelun ihannetta, jonka mukaan ihmisen tulee pitää huoli muista luoduista. Tulkintojaan ne ammentavat niin Raamatun sanasta, kuin kristillisestä perimätiedostakin.

Sananlaskujen kirja julistaa, että ”kunnon ihminen muistaa karjansa tarpeet, jumalaton ei sääliä tunne” ja ensimmäinen Mooseksen kirja osoittaa ihmisten ravinnoksi kasvit, puut ja siementä kantavat hedelmät. Ihmisen asema Jumalan kuvana voidaan siis nähdä merkkinä siitä, että ihmisen tulee Jumalan tarjoaman suojeluksen tavoin pitää huolta eläimistä, joiden kanssa hän maailman jakaa.

Kristillisessä perimätiedossa eläimet ovat osoittaneet pelottomuutta ja kunnioitusta pyhimyksiä tai hurskaita kohtaan. Ihminen on saattanut osoittaa eläimille kristinuskon perusarvoihin kuuluvaa armoa, toimien näin Jumalan hyvyyden välikappaleena myös muille luoduille. Eläinten ja luonnon suojelupyhimys Franciscus Assisilaisen kerrotaan nauttineen eläinten luottamusta, ja saarnanneen linnuille kyllästyttyään ihmisten kovasydämisyyteen. Esimerkiksi tällaisissa kertomuksissa eläimet ovat kunnioittaneet hyveellistä ihmistä, joka on kohdellut eläimiä kuin kanssaihmisiään.

Eläimiä ei siis kristillisen opin mukaan ole luotu tunnottomiksi tai kokemusmaailmasta irrallisiksi hyödykkeiksi. Mistä käsitys kristinuskon eläimiä alistavasta pohjavireestä on siis voinut juontaa juurensa?

Merkittävän katolisen teologin Tuomas Akvinolaisen mukaan nimetty tomismi on vaikuttanut kristilliseen ajatteluun pitkään. Tomisminäkee kasvisielun, eläinsielun ja järkisielun olevan maailmankaikkeuden hierarkiassa eri tasoilla. Vain järkisielu on Jumalalle arvokas itsessään; muiden arvo määräytyy sen mukaan, millaista hyötyä niistä saadaan. Akvinolaisen mukaan Jumalan kuvana oleminen merkitsi juuri tätä hierarkian kärkipaikkaa, jolta ihmisellä on oikeus määrätä ja hyödyntää maailmansa eläimiä.

Myöskään Raamatun eläinkuvaukset eivät ole olleet yksinomaan positiivisia. Eläinten kuvien palvonta on ollut paheellista ja koko ihmiskunnan kohtalon sinetöi houkutuksiin viettelevä käärme. Saiko eläinten ja ihmisten toinen toistaan kunnioittava rinnakkaiselo loppunsa, kun ihminen lankesi syntiin Eedenin puutarhassa? Kristinuskon oppia ja etiikkaa voidaan tulkita monin tavoin, ja edellä mainitut seikat toimivat vain pintaraapaisuna moninaiseen aiheeseen. Ne kuitenkin osoittavat, että suoraa yhteyttä opin ja eläinten julman kohtelun välillä on vaikea nähdä.

Teologiset tulkinnat muuttuvan maailman edessä

Voiko ihmisen maallinen erityisasema tarkoittaa sitä, että hänellä on oikeus laiminlyödä eläinten hyvinvointi ja samalla koko maapalloa uhkaava ilmastokriisi? Alati esillä olevaan eläinten kohtelun ja tehotuotannon ongelmaan on tartuttu myös teologian piirissä, jonka täytyy pyrkiä vastaamaan ympäröivän maailman kysymyksiin. Kristinuskon opin tulkitseminen ei ole yksinkertaista, mutta se voi tarjota monipuolista tietoa meistä, heistä ja yhteiskuntiemme toimintatavoista.

Uskonnolla on ihmisiä motivoiva voima, jonka avulla on mahdollista tavoitella pysyvyyden ohella myös muutosta. Eläinten hyvinvoinnin parantamisen tarvetta voidaan perustella myös kristillisestä näkökulmasta, sillä eläinten vapautukselle voi löytää eettisen perustelun Raamatusta. Myös kristinuskoon perustuva maailmankuva kykenee uudistumaan, ja juuri uudistus on se, jota tapamme kohdella eläimiä tarvitsee.

Lähteet

Poutanen, Laura 2015. ”Luomakunnan herra vai luotujen palvelija? – Eläinten ja ihmisten suhde kristillisessä eläinetiikassa.” Niin & Näin 2/2015: https://netn.fi/fi/artikkeli/luomakunnan-herra-vai-luotujen-palvelija-elainten-ja-ihmisten-suhde-kristillisessa (viitattu 21.4.2021).

Witick, Limppu 2020. ”Näkökulma: Kirkko, joka puolustaa kaikkein vähäisimpiä.” Teoksessa Aaltola, Elisa & Wahlberg, Birgitta (toim.): Me & muut eläimet – Uusi maailmanjärjestys. Tampere: Vastapaino.

Kuva: Mark Stebnicki, Pexels.com