EGERIAN MATKA PYHÄLLE MAALLE – dokumentti kristillisen pyhiinvaelluksen alkuvaiheilta

Kristillisen pyhiinvaelluksen alkuvaiheita ainutlaatuisella tavalla valottava teksti, Egeria-nimisen askeetin matkapäiväkirja ilmestyy suomeksi ensi tammikuussa: Egerian matka Pyhälle maalle. Käännös ja selitykset Anni Maria Laato. Kirjan julkaisee Suomen patristinen seura ja sitä myy Tiedekirja.

Egeria kuvaa yksityiskohtaisesti ja elävästi pyhiinvaellustaan Hispaniasta tai Galliasta Raamatun tapahtumien paikoille 380-luvulla. Tekstiä voi verrata blogikirjoituksiin tai facebook-päivityksiin, sillä hänen tapansa kertoa asioista muistuttaa puhuttua kieltä, ja tapahtumien kuvaukset ovat usein lyhyitä ja tiiviitä. Hän kertoo asialliseen sävyyn, mitä hän on tehnyt ja nähnyt, ja miltä nähdyt paikat ovat hänen mielestään vaikuttaneet.

Egerian matkapäiväkirja on yksi harvoista naisen kirjoittamista nykyaikaan säilyneistä antiikin ajan teksteistä sekä yksi varhaisimmista kristillistä pyhiinvaellusta kuvaavista kirjoituksista. Se onkin hyvin arvokas lähde tutkittaessa kristillisen pyhiinvaelluksen alkuvaiheita, Jerusalemin ja Pyhän maan liturgiaa ja kirkollista elämää ja naisten toimintaa kirkossa.

Egeriasta ei tiedetä kovin paljon, edes hänen nimeään tai kotipaikkaansa ei tunneta varmasti, sillä matkapäiväkirjan säilyneessä osassa ei mainita kumpaakaan. Hän kuului todennäköisesti jonkinlaiseen askeettiyhteisöön, sillä hän puhuttelee lukijoitaan sisariksi. Hän oli aikaansaava ja osaava nainen, ja hänen hyvästä yhteiskunnallisesta ja taloudellisesta asemastaan kertoo se, että hän pystyi matkustamaan useaksi vuodeksi Pyhälle maalle. Egerian oppineisuudesta kertoo se, että hän tunsi Raamattua ja liturgisia käytäntöjä varsin hyvin ja osasi suhteuttaa uudet asiat aikaisempaan tietoonsa. Ja Egeria lauloi: matkapäiväkirjassa toistuu kerta toisensa jälkeen, että kristityt lauloivat jumalanpalveluksissa ja kulkiessaan kulkueena paikasta toiseen.

Pyhiinvaelluksen käytännöt ja teologia lähtevät kehittymään

Varsinaista kristillistä pyhiinvaelluksen teologiaa tai vakiintuneita käytäntöjä ei Egerian aikana vielä ollut, vaan ne olivat juuri muotoutumassa. Pyhiinvaelluksia tehtiin Pyhän maan lisäksi myös lähiseudulle, varsinkin marttyyrien haudoille.

Jerusalemissa ja Pyhällä maalla asui tietenkin alusta asti kristittyjä, mutta ennen Konstantinuksen käännettä vuonna 313 sinne ei vielä ei tehty pyhiinvaelluksia siinä mielessä kuin myöhemmin (jolloin tarkoituksena on rukoileminen pyhillä paikoilla ja hengellisen elämän syventäminen), vaan tulijoilla oli muita syitä: he tulivat opiskelemaan, tutkimaan tai opettamaan. Laajamittaisempi matkustaminen olisi ollut vaikeaakin, sillä kristittyjen asema ei ennen vuotta 313 ollut turvattu eikä helppo.

Varhaisissa teksteissä näkyy myös usein teologinen korostus, että kristittyjen varsinainen koti on taivaallinen Jerusalem, kun taas oman ajan maallisesta Jerusalemista ei puhuttu niinkään paljon. Pääajatus tämän ajan kristityillä oli, että Jumala on yhtä paljon läsnä kaikkialla, erityisesti kirkossaan, eikä maallinen Jerusalem ole millään lailla parempi paikka hänen kohtaamiselleen kuin joku muu. Joissakin teksteissä varta vasten korostetaan eroa juutalaisuuteen tai pakanauskontoihin, joissa joku tietty paikka oli tärkeä.

Kun sitten tuli helpommaksi matkustaa Pyhälle maalle, moni muualla asuva kristitty tahtoi tulla omin silmin näkemään Raamatun paikkoja. Tätä spontaania kehitystä tuki jo varhain Konstantinuksen kirkkojenrakennusprojekti ja hänen äitinsä Helenan antama esimerkki. Vähitellen matkailijoiden määrä kasvoi ja osa heistä jäi maahan pysyvästi. Pyhiinvaeltajia ja maahan asumaan jääviä kristittyjä varten ruvettiin rakentamaan infrastruktuuria: majapaikkoja, kirkkoja ja luostareita. Egerian vieraillessa Jerusalemissa oli jo tavallista, että jumalanpalveluksiin osallistui ihmisiä monista maista. Monet 300-luvun pyhiinvaeltajista olivat naisia. Heitä olivat esimerkiksi Melania vanhempi (noin 341–410), hänen pojantyttärensä Melania nuorempi (noin 385–439 sekä Paula (347–404) ja Eustochium (370–418).

Lähteä vai ei?

Monille kristityille ei ollut mitenkään selvää, että kannattaisi lähteä pyhiinvaellukselle tai että siitä olisi jotakin hyötyä. Tunnetuin kriitikoista oli Gregorios Nyssalainen, joka itse oli käynyt Jerusalemissa, mutta oli silti sitä mieltä, että kotona Raamattua lukemalla oppii ihan yhtä hyvin. Toiset, kuten Augustinus, eivät olleet yhtään kiinnostuneita matkustamaan Jerusalemiin, vaikka tiesivät toisten niin tekevän.

Egerian kanssa samaan aikaan Jerusalemiin tulleen Paulan kirjeessä pyhiinvaelluksen hyötyjä perustellaan sekä Raamatulla että pyhiinvaelluksella olleiden ihmisten kokemuksilla. Oleellista ei tähän aikaan ollut itse vaellus, vaan Raamatun parempi tunteminen, pyhillä paikoilla rukoileminen ja sitä kautta saavutettu parempi Kristuksen tunteminen. Paula tiivistää tämän Kristus-keskeisyyden lainaamalla Laulujen laulua: ”Löysin hänet, jota sieluni etsi! Tartuin häneen enkä päästä hänestä irti.”

Raamatun paikkojen näkemisen lisäksi Egerialle oli tärkeää tavata pyhiä ihmisiä, eli paikallisia kristittyjä. Nämä opastivat Egerian seuruetta ja näyttivät raamatullisia paikkoja ja olivat luomassa käsitystä Pyhän maan maantieteestä. Osallistumalla liturgiseen elämään tapaamiensa ihmisten kanssa Egeria tuli osalliseksi pyhien ihmisten yhteydestä.

Lopuksi

Varhaisia pyhiinvaelluskertomuksia leimaa se, että keskeistä oli Raamatun ja sen kertomien tapahtumien parempi ymmärtäminen ja rukoileminen Raamatun tapahtumien paikoilla. Tarkoitus ei kuitenkaan ensi sijassa ollut tutustuminen historiaan tai maantieteeseen, vaan hengellinen syventyminen ja rukoileminen.

Egerialle tärkeintä oli osallistua kirkon elämään sekä nähdä omin silmin ne paikat, joista hän oli Raamatusta lukenut. Hän kertoo matkustavansa orationis causa tai orationis gratia eli rukoillakseen pyhillä paikoilla. Samaa ilmaisua hän käyttää muiden toiminnasta, ja vaikuttaakin siltä, että rukoileminen pyhillä paikoilla on Egerialle jo pyhiinvaellusta tarkoittava ilmaus.

Paikallisen kirkon jumalanpalveluselämään osallistuminen oli keskeistä. Jumalanpalveluksissa ja rukoushetkissä luettiin Raamatun tekstejä. Pyhän maan kristityt ja siellä käyvät pyhiinvaeltajat pystyivät viettämään jumalanpalvelusta autenttisilla paikoilla. Kirkollisten juhlien ohjelmaan kuului Jerusalemissa paljon tekstien lukemista sekä saarnoja, joissa juuri luettuja tekstinkohtia selitettiin. Pedagogisesti oli äärettömän tehokasta vaeltaa yhdessä pyhille paikoille lauluja laulaen ja keskittyä juuri siellä tapahtuneisiin Raamatun asioihin.

Pyhiinvaelluksella oli siis monia merkityksiä: Raamatun historian ja topografian opiskelu ja parempi ymmärtäminen, rukoileminen ja osallistuminen kirkon elämään ja pyhien ihmisten tapaaminen. Tavallisilla silmillä näkemisen lisäksi tarkoituksena oli hengellisillä silmillä ”katseleminen” eli Raamattu-meditaatio. Matkan kokemuksia jaettiin kirjeitse niille muille, jotka eivät päässeet lähtemään. Näin oltiin luomassa Pyhän maan teologiaa ja käytänteitä.

Tekstin on kirjoittanut dosentti Anni Maria Laato, joka toimii teologian yliopistolehtorina Åbo Akademissa

Kuva: Wikimedia Commons