Seminaari: Rajapintoja ja ylirajaisuutta – Ortodoksisuuden tutkimus Suomessa

Aika: 4.12.2018

Paikka: Minerva, seminaarihuoneet E221 ja E117, Sirkkalan kasarmi, Kaivokatu 12, Turku

Ortodoksisen kristinuskon tutkimus tapahtuu monella tapaa rajapinnoilla ja siihen liittyy mo­nenlaisia rajoja, rajanylityksiä ja ylirajaisuutta. Oppiin ja uskoon liittyvät rajat, erityisesti raja tuon ja tämänpuoleisen välillä, ovat kristillisyyden tutkimuksessa keskeisiä ja niitä on lähestytty esimerkiksi kirk­kohistorian, käytännöllisen ja systemaattisen teologian, musiikin- ja taiteentutki­muksen sekä antropo­logian näkökulmista. Tunnustus- ja kirkkokuntarajoja puolestaan on tarkas­teltu muun muassa opillisesta ja poliittisesta tulokulmasta. Poliittinen näkökulma on ollut tärkeä myös ortodoksisten kirk­kojen historian ja yhteiskunnallisen merkityksen ja aseman tutkimuksessa. Myös maantieteelliset rajat ovat kiinnostaneet tutkijoita: esimerkiksi Venäjän ja Suomen välinen raja on ollut ortodoksisuuden tutkimuksen kannalta kiinnostava. Yksi varsin merkittävä mutta liian vähälle huomiolle jäänyt rajakate­goria ortodoksisuuden tutkimuksessa on ollut oppialojen väliset rajat. Itä-Suomen yliopiston johdolla oppialarajat ylittävää keskustelua on viime vuosina menes­tyksekkäästi käyty, mutta edelleen tietei­denvälistä ja monitieteistä keskustelua ortodoksisuudesta tarvitaan lisää.

Rajapintoja ja ylirajaisuutta -seminaarin tarkoituksena on tuoda eri teologisilla, humanisti­silla ja yhteiskuntatieteellisillä aloilla toimivia ortodoksisuuden tutkijoita yhteen ja kartoittaa orto­doksisuu­den tutkimuskenttää Suomessa sekä luoda edellytyksiä tulevaisuuden monitieteiselle yh­teistyölle. Päiväseminaarin ohjelma koostuu kahdesta keynote-esitelmästä, lyhyistä nykyistä tutkimuskenttää kartoittavista alustuksista, joita on kymmenkunta, ja tulevaisuuden tutkimusyhteistyömahdollisuuksia pohtivasta työpa­jasta. Seminaarin key­note-esitelmät pitävät Helena Kupari (Helsingin yliopisto) ja Pekka Metso (Itä-Suomen yliopisto).

Lämpimästi tervetuloa!

Tarvittaessa voi ottaa yhteyttä järjestäjiin lähettämällä postia osoitteeseen cscc@utu.fi.

 

Rajapintoja ja ylirajaisuutta; ortodoksisuuden tutkimus Suomessa -seminaarin ohjelma

 

09.45   Rekisteröityminen ja kahvia

10.00   Seminaarin avaus

10.15   Keynote-esitelmä: Pekka Metso

Yliopistollinen ortodoksinen teologia Suomessa: Näkökulmia tutkimuksen rajapintoihin ja rajallisuuteen

11.00   Keynote-esitelmä: Helena Kupari

Kotona ja matkalla: Näkökulmia eletyn ortodoksisuuden tutkimukseen

11.45   Lounas (omakustanne)

13.15   Tutkimusaihealustukset (á 15 min): Kirkkotaide ja -arkkitehtuuri; Ortodoksinen kirkko ja yhteiskunta

  • Juha Pentikäinen: Silent as Waters we live
  • Hanna-Riitta Toivanen-Kola: Pseudo-oktogoni ja tetrakonkki bysanttilaisessa kirkkoarkkitehtuurissa
  • Laura Hanna Kokkonen: Uskonto kulutuskulttuurissa: Markkinaistuminen Suomen evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa
  • Talvikki Ahonen: Kirkkoturvatoiminta Suomessa ja ortodoksinen kirkko

14.30   Kahvi

14.45   Tutkimusaihealustukset (á 15 min): Liturgia ja rituaalit

  • Johan Bastubacka:Liturginen Ruumis – Rajalla ja Rajojen Yli
  • Tuuli Lukkala: Ortodoksisen jumalanpalveluksen äänimaisema ja osallistujien kokemukset
  • Jopi Harri: Valamon luostarin kirjaston kirkkomusiikkinuottimateriaali
  • Pauli Kalevi Pietiläinen: Ortodoksiset vaikutteet luterilaisessa virsikirjassa kulttuuriappropriaation valossa.
  • Jere Kyyrö ja Teemu T. Mantsinen: Ritualisaatio ristisaatossa rajalla

16.15   Kahvi

16.30   Työpaja

18.00   Seminaarin päätös

19.00   Illallinen (omakustanne) Ravintola Teinissä, osoitteessa Uudenmaankatu 1, Turku

 

Keynote-esitelmien abstraktit

HELENA KUPARI, FT

Uskontotiede, Helsingin yliopisto

Kotona ja matkalla: Näkökulmia eletyn ortodoksisuuden tutkimukseen

Erilaiset konkreettiset ja kuvaannolliset rajapinnat ja niiden ylitykset ovat olleet keskeinen tematiikka suomalaisen ortodoksisuuden tutkimuksessa monista syistä. Esitelmässäni lähestyn rajan teemaa nostamalla keskiöön kaksi muuta kielikuvaa: ”kodin” ja ”matkan”. Näkökulma painottaa yksilön kokemusta sekä erilaisten erojen, kategorioiden ja suhteiden jatkuvaa rakentumista ihmisten toiminnassa. Jäsennyksen inspiraationa on uskontotieteilijä Thomas Tweedin tulkinta uskonnosta asumisen (dwelling) ja ylittämisen (crossing) käytänteinä. Esitelmässäni tarkastelen tämän päivän elettyä ortodoksisuutta kotien rakentamisena, kodintunnun tavoittelemisena ja kotiutumisena sekä matkaamisena, taipaleiden taittamisena ja uuteen kurottamisena. Esimerkkejä otan ensisijaisesti omista tutkimuksistani. Samalla pohdin uskontotieteen antia ortodoksisuuden tutkimukselle Suomessa. Omakohtainen kokemukseni on, että uskontotieteilijän tutkimusaiheena ortodoksikristillisyys on yhtäältä omaa ja kotoisaa, toisaalta uskaltautumista tieteenalarajojen yli, vieraalle maaperälle. Mistä nämä tuttuuden ja vierauden tuntemukset juontuvat, ja mitä ne kertovat ortodoksisuuden tutkimuksesta Suomessa?

 

PEKKA METSO, TT

Teologia, Itä-Suomen yliopisto

Yliopistollinen ortodoksinen teologia Suomessa: Näkökulmia tutkimuksen rajapintoihin ja rajallisuuteen

Yliopistotason ortodoksisen teologian koulutus ja tutkimus alkoivat Joensuun yliopistossa kolmekymmentä vuotta sitten. Vuonna 1918 perustetun pappisseminaarin toiminta lakkasi vuonna 1988 kun teologien, uskonnonopettajien ja kirkkomuusikoiden koulutus siirtyi kirkon helmasta yliopiston vastuulle.  Nykyisin Itä-Suomen yliopistolla on kansallisena erityistehtävänä huolehtia ortodoksisen teologian tutkimuksesta ja opetuksesta. Alustuksessa keskitytään kolmeen teemaan, joissa rajankäynnin tematiikka tulee näkyviin teologisen koulutuksen ja tutkimuksen kontekstissa. Ensiksi tarkastellaan yliopistollisen ortodoksisen teologian luonteen määrittelyä; kuinka aiemmin tunnustuksellinen koulutus mukautui akateemiseen kontekstiin. Toiseksi alustuksessa analysoidaan tehdyn tutkimuksen luonnetta; millaisissa kysymyksissä ja rajauksissa suomalaista ortodoksisen teologian tutkimusta on harjoitettu. Kolmanneksi alustuksessa pohditaan ortodoksisuuden tutkimuksen näköaloja Suomessa; millaisia rajankäynnin alueita ja rajanylitysten mahdollisuuksia tutkimus voi jatkossa tarjota.

 

Tutkimusaihealustukset: Kirkkotaide ja -arkkitehtuuri; Ortodoksinen kirkko ja yhteiskunta

 

JUHA PENTIKÄINEN, FT

Uskontotiede, Helsingin yliopisto

Silent as Waters we live

The title of the talk is the same as the book published with my Ingrian Ph. D. student Taisto Raudalainen, Studia Fennica Folkloristica 6, SKS 1999, on the basis of our joint field work and research project of the 1990s. Our internatioal network found Old Believers on all continents. The paper with a film on Komi Starovery shows how they have survived with their traditional lifestyle and kept rune singing, folk tales, saints´ legends and other archaic genres of folklore.

I´ll tell some examples of how I have recognized their existence around the world, e. g. at the lower Amur villages where they have escaped, lived and survived Stalin´s genocide of the 1930s – in togetherness with Nanay samans who identified their ascetic lifestyle: He or she lives “kak stareverka”. Another story in  my presentation is related to Old Believers in Woodburn, and how they came and survived, and what is the sofar unknown role of Kennedy brothers in this process?  As far as Finland is concerned I´ll tell how I learned to know Paavali, – and quite often had tea in the residence of  Archbishop of Finland and Karelia. He kindly guided me, a young student and SKS amanuensis to Karelian rune singers and storytellers whom he knew to be Starovery refug1ees; five of them will be introduced in my forthcoming book Kalevalan maailma (Gaudeamus 2019) as oral singers, whom I learned to know. This conference is the first audience to hear their names and their role as bearers of their Old cultural repertoire. My question is why this ancient cultural repertoire is denied, or forgotten with silence, in spite of the fact that it has survived on both sides of Russian border with Finland, Estonia, Latvia, Lithuania, etc.

 

HANNA-RIITTA TOIVANEN-KOLA, FT

Kirkkohistoria, Helsingin yliopisto

Pseudo-oktogoni ja tetrakonkki bysanttilaisessa kirkkoarkkitehtuurissa

Bysantin arkkitehtuurin tutkimus painottuu paljolti arkeologisiin kaivauksiin ja monografioihin. Vaikka arkeologinen perustutkimus sinänsä on kaiken lähtökohta, on tärkeää käsitellä näitä kohteita ja rakenteita myös taidehistoriallisesta, teologisesta ja liturgisesta näkökulmasta käsin. Bysanttilainen kirkko rakentuu aina hierarkiselle tilanjäsentelylle. Sama koskee armenialaisia kirkkoja, vaikka tilojen hierarkia on niissä erilainen. Vertailumateriaalina tutkimuksessani toimivat armenialaiset kirkot, joissa esiintyy samoja muotoja. Näitä vähän tutkittuja bysanttilaisia kirkkojen muotoja ovat pseudo-oktogoni, suhteellisen harvinainen keskuskupolin kannatusjärjestelmä, ja tetrakonkki, eli lähinnä neliapilan muotoinen kirkon pohjakaava. Tetrakonkista käytetään myös nimitystä quatrefoil. Usein, vaikkei suinkaan aina, nämä esiintyvät yhdessä samassa rakennuksessa. Pseudo-oktogonin alarakenteeseen kuuluu usein, vaikkakaan ei aina, harvinainen lattiaan asti ulottuva holvi eli puolisuppilo.

Tutkimusprojektini tarkoitus on tuoda käsiteltävät arkkitehtuurimuodot ja osittain tuhoutumassa olevat arkkitehtuurikohteet laajemmin yleiseen tietoisuuteen. Kiinnostusta bysanttilaisten kirkkojen korjaamiseen on, mutta epäonnistuneita esimerkkejä löytyy mm. Istanbulista, jossa bysanttilaisia kirkkoja on toisinaan restauroitu virheellisesti. Konkreettisena lähtötavoitteenani on selvittää ja kartoittaa pseudo-oktogonien ja tetrakonkkien sekä niihin kiinteästi liittyvien rakenteiden kuten puolisuppiloholvien levinneisyys bysanttilaisen kirkkoarkkitehtuurin kontekstissa, ja luokitella ne. Toivoakseni selviää, ainakin niin pitkälle kuin mahdollista, pseudo-oktogonin ja puolisuppilon syntyhistoria, sekä niiden liittäminen tetrakonkkeihin ja muihin mahdollisiin kirkkotyyppeihin. Samalla kirkastuu ero ns. yksinkertaisen kupolilla katetun oktogonityypin ja pseudo-oktogonin välillä, koska ne voidaan nähdä joko saman tyypin alalajeina tai kokonaan erillisinä, riippuen määrittelyperusteista. Vertailumateriaalina on tetrakonkkien osalta myös syyrialainen ja georgialainen kirkkoarkkitehtuuri. Lisätehtävänä on kartoittaa erilaiset pseudo-oktogoni – ja tetrakonkkityypit bysanttilaisessa kirkkoarkkitehtuurissa sekä mahdollisuuksien mukaan vastata siihen kysymykseen, miten ja miksi pseudo-oktogoni liitettiin tetrakonkkeihin tai joissakin tapauksissa, kuten Bulgarian Patlejnassa, yksinkertaisempaan neliömäiseen ristipohjarakenteeseen.

Kiinnostavaa on myös näiden rakenteiden suhde illusionismiin, oliko pseudo-oktogoni keksitty illusionistisen tilan luomiseksi, josta sen nimikin, kreikaksi “valeoktogoni”, juontuu. Mielenkiintoinen kysymys on, millaiseen optiseen vaikutelmaan yhdessä kupolin kuvaohjelman kanssa pyrittiin. Siksi on perehdyttävä oktogonien kuvaohjelmaan. Bysanttilainen kirkko oli aina kokonaistaideteos, jossa kuvaohjelma toimi vakiintuneiden sääntöjen mukaisesti, mikä merkitsee sitä, että tiettyjä aiheita esitettiin tietyissä kirkkorakennuksen kohdissa, eikä sattumanvaraisesti. On paljon kohteita, jotka olisi tutkittava vielä niin kauan kuin niistä on vielä olemassa fyysisiä jäännöksiä, koska ne ovat tuhoutumassa. Lukemattomat bysanttilaiset kirkot ja muut rakennusten jäännökset on järjestelmällisesti tuhottu, kuten Albaniassa diktatuurin aikana, tai ne ovat raunioituneet Kreikan maanjäristyksissä, tai ne on muutettu moskeijoiksi lähinnä Turkissa. Tarkoitukseni on sivuta myös sitä muotokieltä, joka on ajankohtaistunut kristillisen ja islamilaisen kulttuurin yhteentörmäyksessä ja muussakin vuorovaikutuksessa, joka ei suinkaan aina ollut väkivaltaista, vaan myös rauhanomaista. Kristilliset ja islamilaiset muodot kohtaavat myös kupoleiden muodoissa ja niiden kannatusjärjestelmissä. Tässä sivutaan kahden maailmanuskonnon välistä rajankäyntiä.

 

LAURA HANNA KOKKONEN, TM

Uskontotiede, Helsingin yliopisto

Uskonto kulutuskulttuurissa: Markkinaistuminen Suomen evankelis-luterilaisessa ja ortodoksisessa kirkossa

Alustuksessani käsittelen Suomen kansankirkkoja nykyajassa. Tutkimukseni teoreettisena kehyksenä ovat uusliberalistisen maailman ja kulutuskulttuurin sosiologiset kehykset, joiden mukaan nykyajan yhteiskunnan toiminnan voidaan katsoa määräytyvän entistä enemmän markkinatalouden ja kulutuksen lainalaisuuksien mukaisesti. Evankelis-luterilainen ja ortodoksinen kirkko vaikuttavat toimivan erilaisella intensiteetillä suhteessa mainittuihin ilmiöihin. Millä tavoilla kirkkojen viestintä muuttuu, omaksuu markkinointiviestintää ja brändäävätkö kirkot? Puheenvuorossani kerron erityisesti juuri tekemästäni lisäaineistonkeruusta eli haastatteluista ortodoksisen kirkon viestinnästä ja keskustelen meneillään olevasta ortodoksista kirkkoa koskevasta tutkimuksestani.

 

TALVIKKI AHONEN, YTM

Yhteiskuntatiede, Itä-Suomen yliopisto

Kirkkoturvatoiminta Suomessa ja ortodoksinen kirkko

Esitys käsittelee kirkkoturvatyötä Suomessa kuluneen 10 vuoden aikana. Kirkkoturva tarkoittaa käytäntöä, jossa kristillinen yhteisö ottaa suojiinsa tavallisimmin paperittomana Suomessa oleskelevan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneen turvapaikanhakijan, ja pyrkii tällä tavoin estämään epäoikeudenmukaiseksi koetun karkotuksen maasta. Ortodoksinen kirkko on yksi kirkkoturvatyössä mukana ollut kirkollinen toimija Suomessa. Tutkimuksen aineisto muodostuu seurakuntien työntekijöiden ja kirkkoturvassa olleiden haastatteluista sekä media-aineistosta, joka on kerätty kahtena eri ajanjaksona. Molemmat aineistot yhdessä tuottavat tutkimusaiheeseen ajallisesti laajan perspektiivin. Esitys perustuu meneillään olevaan yhteiskuntapolitiikan väitöskirjatyöhön. Tutkimuksen mukaan vähemmistökirkoilla (ml. ortodoksisella kirkolla) Suomessa voi olla laajaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta muun muassa julkiseen mielipiteeseen, lainsäädäntöön ja siihen, mitkä asiat nousevat julkiseen keskusteluun. Tutkimusaiheella on yhtymäkohtia muun muassa ekumenian, diakoniatyön, turvapaikkaprosessien, maahanmuuttopolitiikan ja paperittomuuden tutkimukseen.

Tutkimusaihealustukset: Liturgia ja rituaalit

 

JOHAN BASTUBACKA, TT

Teologia, helsingin yliopisto

Liturginen Ruumis – Rajalla ja Rajojen Yli

Ortodoksisessa jumalanpalveluksessa liturgisen käytännön rituaalinen antropologia kohtaa kirkon kultin ja liturgisen teologian merkitysten verkoston. Ruumiillisuutta ohjataan, muokataan, kultivoidaan, esitetään ja rajoitetaan. Elävät ja kuolleet, aineelliset ja kirkastettuina kuvatut ruumiit kohtaavat liturgisessa toiminnassa tavoilla, jotka synnyttävät ja muovaavat jumalanpalvelustilaa. Arkisen ruumiillisuuden ylittävä ja transsendoimaan pyrkivä liturginen toiminta esittää ja toisintaa rajoja ja saa aikaan jännitteitä. Rajojen ylittäminen ja jännitteiden purkautuminen ilmenevät palveluksissa tärkeinä merkityksen horisontteina. Erilaiset ruumiillisuuden toteuttamisen ja esittämisen muodot ortodoksimaallikoiden toiminnassa ja eleissä ovat paitsi välttämätön osa palvelusten toteuttamista, myös osallistumisen ja osallistamisen välineitä. Ihmisruumiista tulee liturgisia ruumiita, ja kirkkokansasta tulee ”yksi ruumis” liturgisessa toiminnassa.

 

TUULI LUKKALA, TM, FM

Teologia, Itä-Suomen yliopisto

Ortodoksisen jumalanpalveluksen äänimaisema ja osallistujien kokemukset

Ortodoksinen jumalanpalvelus ja kirkkomusiikki ovat kiehtovia yhdistelmiä kirjallista ja suullista perinnettä, pysyvyyttä ja muutosta. Jumalanpalvelusohjeet määrittävät suuren osan palvelus- ten kulusta ja sisällöstä, mutta palveluksia toimittavilla ihmisillä on jonkin verran liikkumavaraa. He elävät tietyssä historiallisessa hetkessä ja kontekstissa, ja aikakauden vallitsevat ilmapiirit ja trendit kuuluvat jumalanpalvelusten toteutuksessa.

Ortodoksinen jumalanpalvelus on moniaistinen kokonaisuus, jossa äänillä ja kuuloaistilla on erityisasema, sillä jumalanpalveluksen keskeinen tarkoitus on yhteinen, ääneen lausuttu ja kuultu rukous. Äänten ja niiden muodostaman äänimaiseman avulla voidaan siis erinomaisesti tutkia ortodoksista jumalanpalvelusta. Äänet kertovat lyhytkestoisuudessaan toiminnasta ja vuorovaikutuksesta, ja niiden avulla voidaan tutkia myös sitä, miten osallistujat kokevat ja tul- kitsevat jumalanpalvelusta.

Ortodoksisen kirkkolaulun tutkimus on perinteisesti ollut historiallista tutkimusta, jota tehdään kirjallisten lähteiden avulla. Moniin tärkeisiin tutkimuskysymyksiin ei kuitenkaan pystytä vas- taamaan jumalanpalveluksesta jäävien kirjallisten jälkien avulla ilman tässä hetkessä tehtyä kenttätyötä. Esimerkiksi kirjallisen ja suullisen perinteen rajapinta sekä kansallisten ja kulttuu- risten kysymysten rajat tai rajattomuus kirkkolaulussa ja jumalanpalveluksessa ovat aiheita, joi- den tutkimiseen tarvitaan uudenlaisia tutkimusperinteiden rajojen ylityksiä, esimerkiksi etno- musikologian ja äänimaisematutkimuksen lähestymistapojen ja metodologioiden sovelta- mista.

Teen väitöskirjassani etnografista tutkimusta ortodoksisissa seurakunnissa Suomessa. Selvitän jumalanpalveluksen äänimaiseman elementtejä, jumalanpalveluksen erilaisten osallistujien ko- kemuksia äänimaisemasta sekä äänimaiseman muodostumisen ja kokemisen konteksteja. Olen aloittanut aineistonkeruun Itä-Suomen seurakunnissa lokakuussa 2018. Esitelmässäni kerron alkuvaiheen kokemuksiani tutkimusperinteiden rajojen haastavasta mutta antoisasta ylittämi- sestä sekä ensimmäisiä havaintoja kentältä.

 

JOPI HARRI, FT

Musiikkitiede, Turun yliopisto

Valamon luostarin kirjaston kirkkomusiikkinuottimateriaali

Valamon luostarin kirjastossa on merkittävä määrä eli useita tuhansia sivuja käsinkirjoitettua nuottimateriaalia 1600-luvulta 1900-luvulle. Tämän kokoelman moderni luettelointi alkoi 1990-luvulla ja sillä erää eteni pisteeseen, jossa jollakin tavalla luetteloituna oli 1600-1800-lukujen aineisto sekä useimmat 1900-luvun kokonaiset koodeksit. Luettelointi keskeytyi vuonna 2004, koska sitä suorittanut veljestön jäsen poistuiluostarista. Luetteloituun aineistoon kohdistuvan tutkimukseni myötä jouduin tekemisiin luetteloimatta ja siten myöskin kokonaan tutkimatta jääneen materiaalin kanssa, jota olen järjestänyt ja luetteloinut vuodesta 2016 alkaen. Luetteloituina ovat tässä vaiheessa luostarin jumalanpalveluskäytössä Heinävedellä olleet nuotit kokonaisuudessaan. Myös luostarin ulkopuolelta saadut lahjoitusnuotit on luetteloitu, mutta toistaiseksi ei täysin kattavasti. Alustuksessani tarkastelen näitä kokoelmia ja arvioin niiden kulttuurihistoriallista merkitystä.

 

PAULI KALEVI PIETILÄINEN, FM, MuM

Teologia, Helsingin yliopisto, kirkkomusiikki, Sibeliusakatemia

Ortodoksiset vaikutteet luterilaisessa virsikirjassa kulttuuriappropriaation valossa.

Suomen ev.-lut. kirkon virsikirjassa on kolme ortodoksitaustaista sävelmää. Miten ongelmatonta on tällainen lainaaminen toisesta (kirkollisesta) kulttuurista? Lainaaminen toisesta kulttuurista voi olla sensitiivinen asia, jossa lähtökulttuurissa koetaan lainatuksi tuleminen eri tavoin kuin vastaanottavassa, lainaavassa kulttuurissa. Yhteiskunnallisessa keskustelussa ovat viime vuosina nousseet yhä vahvemmin esiin etnisten vähemmistöjen kulttuuriseen lainaamiseen liittyvät jännitteet, kulttuurinen omimineneli kulttuurinen appropriaatio. Appropriaation näkökulmasta omaa kulttuuriaan suojeleva vähemmistö voi kokea valtakulttuurissa tapahtuvan tiedosta­mattomankin omimisen ristiriitaisena. Valtakulttuurin voidaan koeta pyrkivän alistamiseen ja hyödyntämiseen tai muuhun vähemmistöön liittyvään vallankäyttöön, kenties jopa vähemmistön häivyttämiseen. Miltä ortodoksitaustaisten veisujen omaksuminen luterilaisen kirkon käyttöön näyttäytyy tämän valossa? Esimerkiksi kun laulamme pääsiäistroparia Kristus nousi kuolleista, ortodoksit saattavat ajatella että “hei ihan kiva, mutta tuo on kyllä meidän laulumme”. Tai kun synttärilauluun Monia vuosia on runoiltu lisäsäkeistöjä, se melkoisesti oudoksuttaa ortodokseja.

 

JERE J. KYYRÖ, FM, YTM JA TEEMU T. MANTSINEN FT

Uskontotiede, Turun yliopisto

Ritualisaatio ristisaatossa rajalla

Tässä esityksessä kerromme tutkimuksestamme ja artikkelistamme, jossa analysoimme historiallisen Raja-Karjalan kolmea ortodoksista ristisaattoa ritualisaation käsiteen valossa. Kuvaamme sitä prosessia, jossa erilaiset toiminnan muodot jäsentyivät, suhteessa toisiinsa, rituaalikokonaisuudeksi. Saarivaaran-Hoilolan-Öllölän-Korpiselän maisemiin sijoittuvassa valtakunnan rajan ylittävässä tutkimuksessa hyödynsimme osallistuvaa havainnointia ja audiovisuaalista dokumentointia. Huolimatta erilaisista toiminnan motivaatioista ja niihin liittyvistä moodeista (formaali liturginen; epäformaalimmat kokemuksellinen, paikallisyhteisöllinen ja kotiseutumatka), pappien etualalle asettuva rooli liturgisen moodin edustajina ja rituaalimestareina sekä eri motivaatioiden jakama yhtenevä päämäärä vaalia paikkoihin liittyviä muistoja ja traditioita jäsensivät ylirajaista kokonaisuutta. Ristisaattojen kautta tehtiin ortodoksisuutta näkyväksi osana historiallisen Raja-Karjalan kulttuurimaisemaa sekä merkityksellistettiin tiettyjä paikkoja maiseman osana.

 

Otsikkokuva: Hosios Loukas Monastery, Crypt (south-west groin vault), Boeotia, Greece

Public Domain https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Hosios_Loukas_Crypt_(south_west_groin-vault).jpg