Juliana Lazarevolainen ja hänen merkityksensä Heinolan Juliana-yhteisössä
Juliana Lazarevolainen, Juliana Muromalainen, Juliana Lazarevskaya tai laupias Juliana (1530-1604), oli hurskas venäläinen nainen, joka meni naimisiin ja sai lapsia, mutta eli kuitenkin askeettista elämää. Vuonna 1997 Heinolaan perustettu ortodoksitaustainen Juliana-yhteisö on saanut nykyisen nimensä hänen mukaansa. Juliana-yhteisön suhde pyhään Julianaan osoittaa, kuinka historian pyhät henkilöt voivat edelleen olla merkityksellisiä nykyihmisille ja -yhteisöille monin tavoin.
Pyhä Juliana
Pyhä Juliana oli Justin ja Stefanida Nedyurevin tytär. Hänen isänsä oli taloudenhoitaja tsaari Iivana Julman hovissa. Julianan äiti kuoli, kun hän oli kuuden vuoden ikäinen, minkä jälkeen hän meni asumaan tätinsä luokse.
Juliana meni naimisiin George Ossorginin kanssa, joka oli rikas kauppias Muromasta. Juliana auttoi orpoja, leskiä ja sairaita. Kaikki tunsivat hänet hänen lempeydestään ja ystävällisyydestään. Vaikka hän oli mennyt naimisiin rikkaaseen perheeseen, hän palveli itse itseään ja oli ystävällinen palvelijoille ohjaten myös heitä hyveiden polulla.
Kun pyhä Juliana kertomuksen mukaan joutui demonien hyökkäyksen kohteeksi rukoillessaan, hänet pelasti näyssä pyhä Nikolaos. Tämän jälkeen Juliana piti häntä suojelijanaan.
Kun vuonna 1570 tuli nälänhätä, pyhä Juliana otti itselleen tarkoitetun ruoan ja jakoi sen salaa köyhille. Sen lisäksi, että Juliana ompeli vaatteita köyhille, hän ompeli alttarivaatteita kirkolle, käärinliinoja niille, joilla ei ollut niihin varaa, ja muita vaatteita myyntiin, joista saadut tulot hän antoi almuina.
Pyhä Juliana synnytti kymmenen poikaa ja kolme tytärtä, mutta menetti surukseen kuusi poikaa ja kaksi tytärtä. Hän tyynnytti suruaan rukoilemalla ja antamalla almuja sekä lohdutti aviomiestään, mutta menetykset saivat hänet pyytämään lupaa vetäytyä luostariin. George kieltäytyi osoittamalla, että jäljelle jääneet lapset tarvitsivat vielä hänen huolenpitoaan. He kuitenkin harjoittivat aviollista pidättäytymistä Georgen elämän viimeiset kymmenen vuotta. Juliana lisäsi asketismiaan, palvelemistaan ja rukoilemistaan.
Lopulta pyhä Juliana sairastui, mutta vielä kuolinvuoteellaan hän hämmästytti hoitajiaan nousemalla rukoilemaan öisin, vaikka hän makasi vuoteessa sairaana päivisin. Kun hän kuoli, toiset hämmästelivät sädekehää hänen päänsä ympärillä sekä kynttilänvalon kaltaista valoa ja suloista tuoksua hänen ruumiinsa ympärillä. Hän nukkui kuolonuneen 10. tammikuuta 1604.
Kun hänen poikansa George kuoli 1614, perhehauta avattiin hänen ruumiinsa laskemiseksi sinne. Pyhän Julianan ruumiin kerrotaan löytyneen haudasta hajoamattomana ja siitä virranneen mirhaa. Monet uskovat keräsivät mirhaa, ja kun se oli loppu, he keräsivät hiekkaa hänen arkkunsa alta. Hiekan ilmoitettiin aiheuttaneen useita paranemisihmeitä.
Juliana-juhla
Ortodoksinen kirkko muistelee pyhää Julianaa tammikuun 2. päivänä, jolloin Juliana-yhteisössä vietetään Juliana-juhlaa. Tänä vuonna juhla alkoi rukouspalveluksella vanhurskaalle Juliana Lazarevolaiselle. Palvelus sisälsi muun muassa Julianan troparin ja otteita Julianan akatistos-rukouksesta, joka yhteisössä on suomennettu. Julianan tropari lauletaan 4. sävelen mukaan:
Vanhurskailla teoillasi sinä osoittauduit koko maailmalle/ Herran oikean palvelijan esikuvaksi./Paastoten ja läpi öiden rukouksissa valvoen/ sinä tulit Jumalan innoittamana evankeliumille kuuliaiseksi:/ ruokkien nälkäisiä, huolehtien köyhistä, hoitaen sairaita ja vahvistaen heikkoja./ Nyt seisoessasi Herran, Kristuksen oikealla puolella,/ oi pyhä Juliana, rukoile sielujemme puolesta.
Palveluksen jälkeen luettiin Julianan elämäkerta Synaksarionista, joka on ortodoksisten pyhien elämäkertojen kokoelma, ja keskusteltiin pyhien elämästä juhlan isännän valmistamien tarjoiluiden äärellä Yhteisön perustaja Merja Merras korosti Julianan tärkeyttä yhteisön esikuvana: yhteisön jäsenten tulee suhtautua kaikkiin ihmisiin samalla ystävyydellä ja suvaitsevaisuudella kuin Juliana. Kaikista ihmisistä ei voi pitää, mutta kaikille tulee olla ystävällinen. Lopuksi juhlassa katsottiin kirjoittajan ja Hanna Toiviaisen 2005-2006 yhteisön elämästä kuvaama Vuoden kierto -elokuva, joka kirvoitti paljon muistoja yhteisön vaiheista ja sen ystävistä, joista moni on jo siirtynyt tuonilmaisiin. Elokuvassa yhteisöstä piirtyi kuva rukouksen kodinomaisena paikkana.
Juliana-yhteisön toiminnasta
Juliana Lazarevolaista pidetään keittiön ja kodin suojeluspyhänä. Julianan esimerkki ohjaa Juliana-yhteisön arkista elämää. Yhteisö on tarkoitettu naisille ja miehille, jotka henkisten vaikeuksien, muuttuneen elämäntilanteen, avioeron, puolison kuoleman tai vaikean kotitilanteen vuoksi tarvitsevat asunnon ja turvallisen, elämää tukevan ympäristön. Yhteisön taustavoimana on ortodoksinen kirkko, sen eettiset periaatteet toisten ihmisten kunnioittamisesta ja auttamisesta sekä käsitykset yhteisöllisyydestä ilman luostarin tarkkoja vaatimuksia. Asukkaat voivat viettää normaalia yksityistä elämää omassa asunnossaan, mutta lisäksi heillä on mahdollisuus toimia muiden yhteisön jäsenten kanssa yhteisissä hankkeissa. Yhdessä tehden ja eläen asukkaat voivat auttaa toisiaan.
Yhteisö toimii vaihtoehtona taloudellis-teknisille ratkaisuille, jotka painottavat tuottavuutta ja tehokkuutta. Tavoitteena on elämäntapa, joka keskittyy fyysiseen, henkiseen ja hengelliseen hyvinvointiin, elämän eheyteen ja ympäristön minimaaliseen kuormittamiseen. Yhteisön rakentamisessa on huomioitu kierrätyksen ja kestävän kehityksen periaatteet. Keskeistä on myös sukupolvien välinen vuorovaikutus.
Julianan ikoni sijaitsee keskeisellä paikalla yhteisön juhlasalin ikoniseinällä. Juliana kuvataan siinä leivän kanssa, jota hän jakoi köyhille. Samalla tavalla kuin Juliana Lazarevolainen, Juliana-yhteisön maallikot pyrkivät elämään syvää rukouselämää, auttamaan lähimmäisiä ja elämään yhteisöllisesti.
Artikkelikuva: Juliana Lazarevolaisen ikoni, taiteilija Tarja Lanu. Valokuvannut Henna Paasonen.
Kirjoittaja, Henna Paasonen, on ortodoksinen uskontotieteilijä, kuvataiteen opiskelija, runoilija ja opettaja. Hän asuu Heinolan Juliana-yhteisössä.