Kuulumisia ortodoksisuuden tutkimuksen maailmasta

Ortodoksisen teologian apulaisprofessori Pekka Metso Itä-Suomen yliopistosta osallistui 4.12.2018 CSCC:n järjestämään Rajapintoja ja ylirajaisuutta: ortodoksisuuden tutkimus Suomessa-seminaariin keynote-puhujana. Hänen esitelmänsä otsikko oli Yliopistollinen ortodoksinen teologia Suomessa. Metson puheenvuoro valaisi kiinnostavaa, mutta turkulaiselle uskontotieteilijälle tuntematonta maailmaa.

Seminaarin toinen keynote-puhuja oli uskontotieteilijä Helena Kupari Helsingin yliopistosta. Hän esitelmöi otsikolla Kotona ja matkalla: näkökulmia eletyn ortodoksisuuden tutkimuksesta.Kupari keskittyi esitelmässään kodin ja matkan teemoihin ortodoksisessa eletyssä uskonnossa ja reflektoi uskontotieteen mahdollisuuksia tutkia ortodoksisuutta. Hän myönsi, että ilman teologista koulutusta ortodoksisen ajattelun vivahteiden ymmärtäminen on hankalaa, mutta toisaalta uskontotieteilijällä on annettavana vertaileva näkökulma ortodoksisuuden tutkimukselle. Uskontotieteessä ja sen lähitieteissä kansatieteessä ja folkloristiikassa ollaan tutkittu ortodoksisuutta jo tieteenalojen syntyajoista lähtien.

Ortodoksinen teologia jalkautui suomalaiseen yliopistomaailmaan vuonna 1988, kun jatkokoulutus alkoi Joensuun yliopistossa. Vuodesta 1997 lähtien ortodoksista teologiaa on voinut opiskella omassa koulutusohjelmassa. Yliopistouudistuksen myötä vuonna 2010 ortodoksinen teologia siirtyi Itä-Suomen yliopistoon. Ennen vuotta 1988 ortodoksista teologiaa opetettiin tunnustuksellisessa pappisseminaarissa. Yliopistollisen koulutusohjelman alkaminen oli tärkeää ortodoksiselle teologialle, koska sen myötä akateeminen ortodoksinen teologia on päässyt kehittymään. Akateeminen näkökulma mahdollistaa sen, että ortodoksisen teologian opinnot voivat nykyään johtaa myös muihin kuin papin ammattiin.

                                                                             Pekka Metso aloittamassa luentoaan.

Itä-Suomen yliopistossa on hyvin toimiva ortodoksisen teologian tutkijakoulutus, joka on auttanut oppiaineen aseman vakiinnuttamisessa. Ortodoksinen teologia on tiiviissä yhteydessä kirkkoon, mutta kirkon ja yliopiston yhteys rakentuu tutkimuksen perustalle.  Akateeminen ortodoksinen teologia on kuitenkin luonteeltaan riippumatonta kirkon linjauksista, jopa synkretististä.  Aikaisemmin tämä on aiheuttanut jännitettä tiedeyhteisön sisällä, mutta nykyisin tilanne on vähemmän jännitteinen.

Pekka Metso esitteli ortodoksisen teologian arvorakenteet:

1. Teologia uskonnonharjoittamisena
2. Teologia kriittisenä tutkimuksena
3. Teologinen ajattelu uskonnonharjoittelun ja kriittisen tutkimuksen leikkauspisteessä

Pekka Metso kertoi puheenvuorossaan haaveilevansa tämän teologisen ajattelun leikkauspisteen löytymisestä. Hän suunnitteli, että tämä leikkauspiste löytyy helpoiten kun ortodoksisuuden tutkijoiden yhteistyölle järjestyy aikaa. Ortodoksisuutta tutkitaan monella tieteenalalla. Metson mukaan Itä-Suomen yliopiston ortodoksisen teologian tavoitteena on jatkossa edistää monitieteistä tutkimusta ja verkostoitua muiden oppiaineiden kanssa. Näin ortodoksisen teologian tutkimuksellinen profiili vahvistuu.

Helena Kuparin ajattelussa koti ja matka ovat näkökulmia rajaan ja rajojen ylittämiseen. Rajojen ylittäminen ja toisaalta kotien rakentaminen kuuluu Kuparin mukaan ortodoksisuuden elettyyn uskonnollisuuteen. Eletty uskonto (lived religion) tarkoittaa ihmisten jokapäiväisessä elämässä, kuten harrastuksissa, työssä ja perheen ja ystävien kesken toteutuvaa ja näkyvää uskontoa.

                                                              Helena Kuparin näkökulmia eletyn ortodoksisuuden tutkimukseen.

Helena Kupari on tutkinut kodin ja matkan esiintymistä ortodoksien puheessa. Hän on huomannut, että ortodoksisuuteen kääntymistä kuvataan usein matkana kotiin. Kupari antoi esitelmässään esimerkin Ortodoksiviesti-lehdessä julkaistusta kirjoituksesta:

“Kun tulen kirkkoon ja näen kaikki ne tutut ihmiset, minusta tuntuu, että olen tullut kotiin.”

Kupari kuvaa edellä mainitun esimerkin valossa ortodoksisuuteen kääntymistä yksilön oman kotoisen sisimmän ilmentymänä, ei niinkään transformaationa, kuten esimerkiksi karismaattisen kristillisyyden piirissä ajatellaan. Ortodoksinen kirkko on kodikas paitsi tuoreille ortodokseille, myös ortodoksisilta juuriltaan muuttaneille (iäkkäille) siirtolaisille. Kuitenkin nykyaika on saavuttanut myös perinteitä vaalivan ortodoksisen kirkon. Ortodoksiviestissä julkaistiin ortodoksisiirtolaisen kommentti:

“Ennen vanhaan oli, että papitkin puhuivat kirkossakin melkein murretta, se tuntu niin pehmoselta, mutta nyt on toisin.”

Pyhiinvaellus on matka sanan kaikissa merkityksissä. Pyhiinvaeltaja on matkalla konkreettisesti paikasta toiseen ja samalla profaanista pyhään. Pyhiinvaellus tarjoaa myös puitteet oman identiteetin työstämiseen. Toisaalta pyhiinvaellus on myös asuttamisen käytäntö. Se on Suomen oloissa leimallisesti ortodoksinen tapa, joka auttaa oman yhteisön, kulttuurin ja edellä mainitun kodin rakentamisessa. Usein pyhiinvaellus on pienen paikallisyhteisön voimanponnistus ja sellaisena hyvin kotikutoinen. Pyhiinvaellus on  ortodoksisuuden niin sanotun glokaalin, eli globaalin (maailmanlaajuisen) ja toisaalta lokaalin (paikallisen) luonteen ilmentymä.

Kirjoittaja, Pauliina Lampi opiskelee uskontotiedettä Turun yliopistossa

Otsikkokuva: fusion-of-horizons@Flickr.com. CC BY 2.0.

Muut kuvat: Ulnor Uotila