Mechtildin ilmestysten filologinen aarreaitta

Mechtild von Hackeborn oli saksalainen mystikko, joka sai 1290-luvulla Helftan luostarissa ilmestyksiä, jotka hänen lähipiirinsä kirjasi muistiin. Vanhimmat säilyneet latinankieliset käsikirjoitukset ovat 1300-luvulta, ja teksti käännettiin keskiajalla hollanniksi, englanniksi, ruotsiksi ja saksaksi. Vanhin saksankielinen painettu versio ilmestyi 1503 ja latinankielinen 1510. Eri painosten ja käsikirjoitusten välillä on eroja, jotka tekevät kustakin versiosta uniikin. Alkuperäinen teksti koostui viidestä kirjasta, joiden tekstiversiot jakaantuvat kolmeen ryhmään, joita voi luonnehtia laajaksi, keskipitkäksi ja lyhyeksi. Joissakin latinankielisissä versioissa on vielä kaksi myöhemmin lisättyä kirjaa, joita ei käännetty kansankielille.

Käännösten ja kopioiden yksityiskohtia voi ruotia vaikka loputtomiin eri versioita vertaillen. Tekstiversiot muodostavat varianttien filologisen aarreaitan, jonka kätköistä voidaan etsiä ja kaivaa esiin vaikka mitä. Perinteisesti filologit ovat pyrkineet säilyneitä versioita vertaamalla löytämään mahdollisimman alkuperäisen tekstimuodon, mutta toisaalta filologiassa voidaan keskittyä siihenkin, miten tekstiä käytettiin, millaisena lukijat/kuulijat sen kokivat ja mikä jälkivaikutus sillä oli. Tällöin kaikki versiot lisäyksineen ja reunamerkintöineen ovat kiinnostavia, vaikka eivät edustaisi alkuperäistä lukutapaa.

Seuraavassa keskityn Mechtildin ilmestysten ruotsinnokseen, jonka laati Naantalin luostarin veli Jöns Budde 1469. Ruotsinnos on säilynyt yhtenä käsikirjoituksena, jossa on neljä kirjaa kokonaan ja viidennen alku. Vuoden 1877 latinankielisessä standardieditiossa on lukuja ja lukujen osia, jotka puuttuvat Budden käännöksestä. Puutteet eivät johdu ruotsintajasta, vaan Budde käytti alkutekstinään keskipitkään tekstiryhmään kuulunutta latinankielistä kopiota, jossa kirjoja 2–5 oli lyhennetty. Budden ruotsinnos on merkitykseltään marginaalinen, jos päämääränä on löytää alkuperäinen Mechtildin ilmestysten tekstimuoto, mutta ruotsalaisten/suomalaisten näkökulmasta Budden versio on arvokkain. Budden ruotsinnos oli se Mechtildin ilmestysten muoto, joka Naantalissa ja Vadstenassa parhaiten tunnettiin. Sitä luettiin ja kuunneltiin. Se herätti ajatuksia ja teki vaikutuksen. Jotkin muut versiot saattavat olla alkuperäisempää Mechtildiä, mutta täällä olivat todellisuutta ne versiot, jotka olivat saatavilla.

Vaikka Budde muutoin käänsi ilmestykset alkutekstille uskollisesti, hän lisäsi toisinaan tekstiin huomautuksia ja lainauksia, jopa lähdeviitteineen. Siten hän selvensi, selitti ja korosti yksityiskohtia, loi oman versionsa Mechtildin ilmestyksistä ja osoitti oppineisuuttaan. Sitaatteja tekstissä oli jo valmiiksi runsaasti Raamatusta ja harvakseltaan muista kristillisistä lähteistä. Ilmeisesti Budde muisti käännöstä laatiessaan aiemmin lukemiaan viisauksia, jotka sopivat käsillä olleeseen kohtaan. Kahteenkin eri kohtaan Budde lisäsi maininnan, että Augustinus sanoo, että se, joka rakastaa jotakin muuta kuin Herraa, rakastaa Häntä vähemmän kuin pitäisi. Sitaatti saattaa olla poimittu jostakin sitaattikokoelmasta, eikä suoraan Augustinuksen Tunnustuksista, mutta selvästikin Budde tunsi sitaatin, tiesi, keneltä se oli peräisin, ja osasi käyttää sitä sopivassa kohdassa täydentämään Mechtildin tekstiä. Erään ilmestyksen loppuun Budde lisäsi psalmista 128 huomautuksen, että näin siunataan sitä, joka pelkää Herraa. Psalmit olivat muutenkin tyypillisin sitaattien lähde Mechtildin ilmestyksissä, joten Budde valitsi lisäämänsä sitaatit ymmärryksellä ja tyylitajulla. Ne istuvat tekstiin ja ovat lähteistä, joita Mechtild itsekin olisi voinut lainata.

Eräässä kohdassa Budde lainaa pyhältä Birgitalta luostarisäännön noudattamisen tärkeyttä korostavan lauseen. Budde mainitsee kyseessä olevan ankarat ja muistettavat, Birgitan ilmestyksistä löytyvät sanat. Budde alleviivaa käsiteltyä asiaa nojautuen Birgitan auktoriteettiin. Mechtild itse ei olisi voinutkaan lainata Birgittaa, koska Birgitta eli Mechtildiä myöhemmin. Birgitan kautta Budde päivitti 170 vuotta vanhaa, toisessa maassa kirjoitettua tekstiä ja teki sen kiinnostavammaksi, relevantimmaksi ja läheisemmäksi lukijoilleen. Hän käytti omia keinojaan saadakseen alkutekstissä esitetyn pointin menemään lukijoille jakeluun, ja lisäykset olivat usein tapa muotoilla lähtötekstin ajatus toisin. Toisaalta Budde toi vähintään peitellysti esiin omaakin sanomaansa auktoriteetit välineenään, mikä havainnollistaa keskiaikaisen kääntäjän roolia.

Lisäyksiä, poistoja ja muutoksia ei keskiajan teksteihin läheskään aina merkitty niin, että ne erottuisivat muusta tekstistä. Eri versioita vertailemalla kuitenkin nähdään, missä kohdissa kääntäjät ja kopioitsijat ottivat vapauksia jättäen tekstiin omat jälkensä. Budde oli uutterana ja oppineena kääntäjänä merkittävä keskiaikamme kulttuurihistoriassa, mutta suoria lähteitä Buddesta henkilönä on vähän. Siksi hänen käännöstensä rivien väleistä poimitut epäsuorat välähdykset hänen taidoistaan ja tavoitteistaan ovat tiedonmuruja, joilla on merkitystä filologipiirien ulkopuolellakin.

Kirjoittaja on pohjoismaisten kielten tutkijatohtori Mikko Kauko. Hän tutkii ja suomentaa Mechtildin ilmestyksiä Koneen säätiön apurahalla.

Artikkelikuva: Näkymä kohti Naantalin kirkkoa. Kuva: Kirsikka Kauko.