Modernia begiinitaidetta Juliana -yhteisössä Heinolassa

Henna Paasonen kertoo kolmen taidenäyttelynsä teemoista, joissa henkilökohtainen ortodoksisuuden kokemuksellisuus saa muodon taiteellisessa työskentelyssä.

Henna Paasonen

Olen 46-vuotias ortodoksinen uskontotieteilijä, kuvataiteen opiskelija, runoilija ja opettaja. Opiskelen kuvataidetta Avoimessa taidekoulussa Helsingissä, mutta olen pitänyt näyttelyitä vuodesta 1999. Työstän ortodoksista spiritualiteettiani nykytaiteen keinoin ja olen kiinnostunut naisten rooleista ja mahdollisuuksista ortodoksisessa kirkossa. Taiteellani ilmaisen sitä, mikä minulle naisena on totta ortodoksisuudessa. Viimeistelen uskontotieteen gradua keskiaikaisesta mystikosta ja kirjailijasta Juliana Norwichlaisesta ja hänen laillaan uskon Kristuksen tekevän myös äidillisiä asioita. Ristinkuolemassaan hän ponnistaa meidät uuteen jumalasuhteeseen ja ehtoollisessa ruokkii meitä ruumiillaan kuin äiti. Spiritualiteettini ja taiteeni onkin vahvasti ruumiillista, omalla ruumiillani lähestyn Jumalaa ja tutkin sen mahdollsuuksia uskonnollisena ilmaisuvoimana. Toisaalta taiteeni on saanut innoitusta myös sukuni naisista, olen äitini ja karjalaisten isoäitieni kasvattama ja työstän näyttelyissäni suhdetta heidän perintöönsä. Tällä hetkellä asun ja työskentelen Heinolassa Juliana-yhteisössä, jonka esikuvia ovat mm. keskiaikaiset beginaatit. Rohkenenkin esitellä teoksiani modernina begiinitaiteena.

Näyttelyt

Suuri Äiti -Jumalansynnyttäjää etsimässä

Valokuvanäyttely kertoo tarinan naisesta, minusta. Etsin turvan ja kohdun kokemusta ortodoksisen perinteen Jumalansynnyttäjän suojeluksesta ja sylistä, jossa olen kaunis. Valokuvausprosessi toteutettiin voimauttavan valokuvauksen menetelmällä kesällä 2015.

Ortodoksinen kirkko ylistää Neitsyt Mariaa taivaallisia enkelijoukkoja korkeammaksi. Jumala tahtoi hänen kauttaan tulla ihmiseksi. Korotettu Neitsyt Maria ei ole vain Herran äiti, vaan koko luomakunnan äiti ja suojelija, ”uuden elämän äiti” ja ”kaiken elävän äiti”. Eeva on ihmiskunnan äiti, Maria on pelastuksen äiti. Marian pyhä kohtu on kohtauspaikka. Jumalallisen ja inhimillisen ehyt ja täydellinen liitto toteutuu Kristuksen syntymässä Marian kautta. Hän rukoilee lakkaamatta koko maailman puolesta, ihmiskunnan Äitinä.

Olen syntynyt Pokrovan eli Jumalansynnyttäjän suojeluksen päivänä. Turvaudun Jumalansynnyttäjään rukouksissani. Hän on kuin suojaisa puutarha, johon voin paeta maailman turvattomuutta ja raadollisuutta. Jumalanäidin ikonin äärellä saan sisäisen varmuuden. Hän edustaa hoivaa, harmoniaa, syvällistä kauneutta, sopusointua ja viisasta harkintaa. Myös kansanrunoudessa Neitsyt Maria edustaa kaikkea hyvää, lempeyttä ja hoivaa, kipujen lievennystä. Häntä kutsutaan ”ikuiseksi hyväntekijäksi”.

Suuren Äidin arkkityypit ovat psykologi Jungin mukaan naiselle hänen itseksi tulemisensa prosessin kulminaatioita. Ne ovat henkisen kokonaisuuden ja eheyden symboleja. Unissa, fantasioissa ja uskonnoissa esiintyvät arkkityyppiset kuvat ilmaisevat viestejä alitajunnasta. Niiden tarkoituksena on saada ihminen kuuntelemaan sisäistä ääntään ja toteuttamaan itsessään uinuvan henkisen potentiaalin. Valokuvausprosessin aikana sain toteuttaa fantasioitani Jumalansynnyttäjän, kaiken elävän äidin seuraamisesta ja hänen tyttärenään olemisesta. Lepäsin hänen sylissään ja koin oman aikuisen naiseuteni voiman. Voimaantunut olotila kesti pitkään jälkikäteen.

Näyttely on ollut esillä 2016 Heinolan kirjastossa, 2017 Ortodoksiakeskus Sypressissä Kouvolassa ja 2018 Jyväskylän ortodoksisessa seurakunnassa.

Hiljaisuuden maa

Näyttely muistoista, hiljaisesta tiedosta ja käsityöhistoriasta

Semiootikko Hannele Koivunen kirjoittaa, ettei miesten looginen, lineaarinen ja hierarkkinen kieli tutkimusten mukaan vastaa naisten ilmaisutarpeita. Naisen mahdollisuuksina omaan ilmaisuun ja kieleen ovat ruumiin kieli, itku, nauru tai muu esikielellinen purkautuma. Naisen kieleen voivat kuulua laajasti ottaen myös piilotajunnan, esitietoisen kokemisen ja elämyksellisyyden lähestymistavat.

Hiljaisuuden maa viittaa lapsuuteni sisäiseen maailmaan, jossa kasvoin ja leikin asuessani hoitajaäitini kanssa maaseutuvanhainkodissa. Nyt aikuisena Hiljaisuuden maa on osa naisen spiritualiteettiani, oma naisellinen esitietoinen ilmaisukeinoni. Sekä ulkoinen että sisäinen hiljaisuus ovat tärkeä osa hengellisyyttäni. Naiset ovat siirtäneet traditioitaan naiselta naiselle, äidiltä tyttärille. Folkloristi Aili Nenola kirjoittaa naisten kaksinkertaisesta tietoisuudesta. Naiset joutuvat määrittelemään itsensä miehisen maailman käsitteistön kautta. Toisaalta he samanaikaisesti tukeutuvat omaan sisäiseen naisen tietoonsa. Hiljaisuuden maa -näyttely käsittelee muistojani sukuni naisista ja taitoja, joita heiltä opin. Äitini hoiti vanhuksia ja kuolevia Kylä-Katilan vanhainkodissa, isänäitini hoiti karjaa ja maata Kytäjän kartanossa ja äidinäitini puolusti vähäosaisia pomoja vastaan Hyvinkään villatehtaalla. Näyttely käsittelee heidän hiljaista tietoaan.

Näyttely esittelee myös sukuni naisten ja omaa käsityöhistoriaani. Esillä on äitiini ja isoäiteihini liittyviä käsitöitä ja tekstiilejä sekä pitsimaalauksiani, joiden maalaaminen toimii muistojen herättäjänä ja henkilökohtaisena taideterapiana.

Näyttely on ollut esillä Juliana-yhteisössä Heinolassa 2009 ja 2017.

Pitsimaalauksia

Kasvoin hoitajaäitini kanssa maaseutuvanhainkodissa Hyvinkään Ridasjärven kylässä. Asuimme äitini kanssa vanhainkodin alueella. Äitini oli innokas virkkaaja ja opetti taidon minullekin. Koristelimme kotimme pitseillä: niitä oli ovien ikkunoissa, verhoina, tyynyjen päällisinä ja vaatteina. Pitsimaalausten tekeminen merkitsee minulle sisäisen lapseni hoitamista, psyykkistä eheyttä, ja siksi kutsun niitä mandaloiksi. Pitsin virkkaaminen ja sen maalaaminen öljyväreillä on minulle naisen pyhä toimitus. Jatkan äitini perinnettä, kuulun sukupolvien ketjuun ja vahvistan omaa naiseuttani. Materiaaleilla ja väreillä leikkiminen antaa mielihyvää, jota tunsin lapsena hoitajaäidin tyttärenä.