Alkukristillisyyden erontekojen vaikutus yleiseen moraaliin

Teksti: Petri Jokela, opiskelija ”Globaali kristinusko” -kurssilta 2023. Kurssista voit lukea lisää täältä.

Uskonnot eivät synny ajattomassa avaruudessa, vaan niiden juuret ovat ihmisten vuorovaikutuksessa ja kielessä. Kristinusko tuli ymmärretyksi ja välitetyksi muille, koska se perustui vanhemmalle traditiolle, jolle uudet ajatusrakenteet voitiin sitoa. Juutalaisuuskaan ei ollut syntynyt tyhjiöön itsestään, vaan se kehkeytyi silloisesta muinaisisraelilaisesta uskonnosta, joka eli ja kehittyi vuorovaikutuksessa naapuriuskontojen kanssa. Syyria-Palestiinan kautta kulki tärkeitä kauppareittejä Mesopotamiasta Egyptiin, mikä vaikutti kyseisten kansojen uskontoihin, politiikkaan ja kirjoitustaitoon.

Jumalan pojan myytin alkuperä

Kristinuskon vapahtaja Jeesus Kristus nähdään Jumalan siittämänä, neitseestä syntyneenä, ihmisenä sekä jumalana. Vastaava ajatus löytyy myös Faaraosta, muinaisesta egyptiläisestä jumalkuninkaasta. Hänet nähtiin aurinkojumala Atum-Ranin jälkeläisenä. Ajanlaskumme alkua määrittää Kristuksen syntymä. Egyptin jumalanpojan juuret ulottuvat 3000-luvulle eaa. Egypti oli varhaiskristillisinä aikoina kristinuskolle otollinen maaperä, koska sen opetuksien perusideat olivat eläneet siellä jo 3000 vuotta. Kulttuuri oli myös varsin suvaitsevainen ja synkretistinen.

Sovitusopin alkuperä

Sovitusoppi on kristinuskon keskeisimpiä oppeja. Jeesus kuoli ristillä sovittaakseen ihmisten synnit. Sovitusoppi löytyy myös juutalaisilta. Vanhan Testamentin kulttuuriympäristössä oli myös mesopotamialainen sijaiskuningasrituaali. Siinä kuninkaan persoonallisuus siirrettiin rituaalisesti sijaiskuninkaaseen, joka mestattiin kuninkaan sijasta (600 eaa.). Gnostilaisessa Pistis Sofiassa kerrotaan Jeesuksen kuolleista noustuaan jatkaneen opetuslastensa opettamista vielä 11 vuotta. Kyseessä voi olla mysteeriuskonnoista lainattu vihkimysrituaali, missä ei ihmishenkiä uhrattu, vain persoonalliset paheet.

Jälleensyntymis- ja ylösnousemusoppi alkukristillisyydessä

Konstantinopolin 2. kirkolliskokouksessa (553 jaa.) kirottiin pre-eksistenssioppi, oppi sielun ennalta olemisesta. Se liittyi kirkkoisä Origeneen (185-254 jaa.) opetuksiin. Sielun ennalta oleminen onkin jälleensyntymisopin perusehto. Kirkkoisä Clemens Aleksandrialainen (150-215 jaa.) opetti myös jälleensyntymisoppia. Clemensin opetus ylösnousemuksesta viittasi ruumiin raskaudesta vapautumiseen eettisen kasvun myötä.

Pelastuminen ilman tekoja ja armoa?

Paavalin näkemyksen mukaan kristinusko on ainoa pelastususkonto, joka ei edellytä tekoja. Jeesusta eniten rakastanut Pietari näkee, että parempi on tehdä hyvää ja kärsiä kuin kärsiä pahojen tekojen tähden (1. Piet. 3:17). Hindulaisuuden bhakti-joogassa vapaudutaan Jumalan tahdolle antautumalla. Teot eivät ole siinä niin keskeisessä roolissa kuin rakkaus. Juutalaisuus taas on lakiuskonto, jossa oikeanlaisella toiminnalla on suuri merkitys. Gnostilaisuus puolestaan on tiedon tie vapauteen. Ne ovat näkökulmia, jotka kuitenkin palvelevat samaa tarkoitusta. Silti oikean uskon vuoksi riidellään, vainotaan, vihataan ja soditaan. Jos emme anna anteeksi, ei taivaallinen Isäkään anna anteeksi meille (Mark. 11:26), mistä siis kumpusivat ajatukset armosta ja pelastumisesta ilman tekoja? Jeesuksen veli Jaakob on huolissaan ihmisten moraalin veltostumisesta ja kirjoittaa: ”Veljet ja sisaret, mitä hyödyttää sanoa uskovansa, jos teot puuttuvat? Ei kai pelkkä usko pysty pelastamaan ketään?” (Jaak. 2:14). Sanotaan, ettei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan (Matt. 20:28).

Erontekojen vaikutus moraaliin

Kristinuskon opit voidaan nähdä erontekoina muihin uskontoihin. Jeesus kehottaa vuorisaarnassa rakastamaan vihamiehiä (Matt. 5:44). Eronteot saivat kirkolliskokoukset kiroamaan joitain varhaisia oppeja ja niiden kannattajia. Sitä ennen eri näkemykset elivät sulassa sovussa. Kirousten langettaminen voidaan nähdä moraalin eroosiona rakkauden tiellä. Voidaan oikeutetusti kysyä, kuinka kirouksia langettava kirkko oli kykenevä päättelemään hienosyistä oppia Jeesuksen jumalallisinhimillisestä luonteesta? Harhaopiksi julistamiset johtivat myös vainoihin ja ristiretkiin. Myöhemmin anekaupat rapauttivat katolisen kirkon moraalia entisestään, mikä jakoi kirkon. Kristus opetti: sen minkä teet vähäisimmistä veljistäni, sen teet minulle (Matt. 25:40). Kirkon moraalin rapautuminen voidaan nähdä myös ihmisten moraalin eroosiona.

Karman ja jälleensyntymisopin mahdollinen vaikutus moraaliin?

Olisivatko karman ja jälleensyntymisopin asettuminen kristinuskoon voineet vaikuttaa myönteisesti yleiseen moraalin? Sillä karman lain seuraukset voi niittää kukin vain itse hyvillä teoilla. Jos ihmiset elävät miten lystäävät, ja kuolinvuoteella lausuttu uskontunnustus pelastaisi heidät, vaikuttaa se

epäoikeudenmukaiselta. Karman laki ilmenee Raamatussa esimerkiksi näin: ”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää” (Gal. 6:7). Jälleensyntymisoppi ilmenee Johannes Kastajassa uudelleen tulleena Eliana. Tosin häneltä sitä kysyttäessä, kiistää hän sen (Joh. 1:21). Jälleensyntyvä osa ihmistä on aineetonta, joten Elia ei ole uudessa ruumiissaan Elia, vaan Johannes Kastaja. Hän ei siksi välttämättä kieltänyt olleensa Elia edellisessä jälleensyntymässä. Hän saattoi myös opettaa kansaa vain vertauksin, kuten Jeesuskin, eikä paljastanut sisäpiirin opetuksia kansalle. Jääkäämme odottamaan mitä kristillinen jooga tekee kristinuskolle.

Lähteet

Hämeen-Anttila, Jaakko 2003 (2001): Lähi-idän uskontojen jatkuvuudesta. Teoksessa Jaakko Hämeen-Anttila (toim.): Uskontojen risteyksessä – Välimeren alueen uskontojen juurilla, 12–30. Helsinki: Gaudeamus.

Nissinen, Martti 2003 (2001): Muinainen Lähi-itä kristinuskon taustalla. Teoksessa Jaakko Hämeen-Anttila (toim.): Uskontojen risteyksessä – Välimeren alueen uskontojen juurilla, 31–45. Helsinki: Gaudeamus.

Rikala, Mia M. 2003 (2001): Jumalan poika Egyptissä. Teoksessa Jaakko Hämeen-Anttila (toim.): Uskontojen risteyksessä – Välimeren alueen uskontojen juurilla, 71–84. Helsinki: Gaudeamus.

Yli-Karjanmaa, Sami (2023): Kristinusko ja jälleensyntymisoppi – aatehistoriallinen näkökulma. CSCC:n kuukausiesitelmä.

Aejmelaeus, Lars (2000): Kristinuskon synty. Helsinki: Kirjapaja Oy.

Pistis Sofia: Gnostilainen käsikirjoitus 300-luvulta. (2013). Seppo Aalto ja Jouni Marjanen (toim.). Suomentanut Kalervo Mielty. Helsinki: AATMA.

Suomen Pipliaseuran ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon yhteistyönä luotu kotisivu Raamatulle: https://raamattu.fi

Kuva: Public Domain, Wikipedia. Tiettävästi vanhin Kristus Kaikkivaltias (Pentokrator) ikoni 500-luvulta Pyhän Katariinan luostarista, Siinain vuoren juurelta. Vasta 500-luvulla Jeesuksen kasvot alkoivat vakiintua ikoni-taiteessa. Kristinuskon levitessä Pohjois-Eurooppaan Jeesuksen iho vaaleni merkittävästi. Tämä osoittaa kulttuurien jatkuvaa muutosprosessia ja sopeutumista vallitseviin olosuhteisiin.