Korona – yhdestoista vitsaus?

Teksti: Heidi Lehtinen, opiskelija “Globaali kristinusko” -kurssilta. Kurssista voi lukea lisää täältä.

Koronapandemian alkaessa tutkin uskonnon oppikirjaa ja törmäsin Egyptin vitsauksiin. Koronaa voi todellakin kutsua vitsaukseksi ja se on vaivannut meitä pitkään. Mitä Egyptin vitsaukset sitten olivat? Voisiko niillä olla yhteyttä koronaan? Entä kuka vitsaukselta nykyään voisi säästyä? Miksi yhdysvaltalaiset eivät koe tarpeelliseksi rokottaa itseään? Näkevätkö he kenties itsensä Jumalan valittuina?

Egyptin kymmenen vitsausta

Toisessa Mooseksen kirjassa kerrotaan kymmenestä Egyptiä vaivanneesta vitsauksesta. Egyptin vitsaukset olivat seurausta siitä, että egyptiläiset olivat ottaneet Israelin kansan orjikseen. Jumala päättikin rangaista tästä egyptiläisiä ja sanoi: “Kun minä ojennan käteni Egyptiä vastaan ja vien kansani sieltä pois, egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra.”

Vitsaukset seurasivatkin Egyptissä toisiaan: Niilin vesi muuttui vereksi, sammakot nousivat maalle ja levittäytyivät kaikkialle, maan tomu muuttui syöpäläisiksi, paarmat vaivasivat koko maata, karjarutto iski egyptiläisten karjaan ja egyptiläiset sekä heidän karjansa saivat paiseita. Tämä ei riittänyt, vaan seuraavaksi rakeet löivät maahan kaiken mitä oli ulkosalla, heinäsirkat tuhosivat kaiken mitä rakeilta oli säästynyt, synkkä pimeys valtasi Egyptin kolmeksi päiväksi ja lopulta kaikki Egyptin esikoiset kuolivat. Israelin kansa kuitenkin säästyi näiltä vitsauksilta ja pääsi lopulta lähtemään Egyptistä.

Vitsaukset historiassamme

Tutkijoiden mukaan Egyptin vitsauksilla voi hyvin olla todellisuuspohjaa, ja vastaavia tapahtumia löytyy Egyptin historiasta. Raamatun vitsauksia muistuttavia tauteja ja tapahtumia löytyy myös lähempää historiastamme. Musta surma eli paiserutto vaivasi Eurooppaa vuodesta 1346 kylväen kuolemaa ympärilleen. Malaria sen sijaan on vaivannut jo pitkään, ja vaivaa edelleen Afrikassa ja Aasiassa. Sata vuotta sitten espanjantauti puolestaan tappoi miljoonia ihmisiä. Monien viimeaikojen influenssavirusten katsotaan olevan peräisin eläimiltä, ja nekin ovat levinneet maailmanlaajuisesti. Heinäsirkkojen on nähty valtaavan Kanariansaaret 2000–luvulla ja tulivuorenpurkaukset ovat aiheuttaneet tuhkapilviä Euroopassakin. Yhtymäkohtia vitsauksiin löytyy siis myöhemminkin.

COVID –19 pandemia täyttää myös selvästi vitsauksen tunnusmerkit, ja on saanut verraten pienessä ajassa koko maailman pois raiteiltaan.  Se on vaivannut koko maapalloa jo pitkään saaden aikaan maailmantaloudellisesti ja terveydellisesti mittavat vahingot. Vaikka valoa näkyykin jo tunnelin päässä,on takaisin entiseen normaaliin pitkä matka. Voiko koronan kaltaiselta vitsaukselta säästyä joku kansanosa?

COVID –19 ja amerikkalaiset Jumalan valittuina?

Jumala halusi pelastaa israelilaiset, oman kansansa orjuudelta, ja säästi heidät Egyptin vitsauksilta. Nykyaikana tällaisen valitun kansan roolia on sovitettu muun muassa yhdysvaltalaisten harteille. Yhdysvaltalaisen kristillisen nationalismin ideologian mukaan Yhdysvalloilla on erityinen paikka Jumalan suunnitelmassa. Sosiologi Samuel L. Perry kumppaneineen on tarkastellut kristillistä nationalismia koronapandemian näkökulmasta. Yhdysvaltojen hyvät resurssit on nähty seurauksena siitä, että Jumala on valinnut tämän kansakunnan johtoasemaan, ja heidän menestyksensä on ollut jumalallinen tahto. Jumalan onkin nähty tukevan Yhdysvaltoja niin kauan kuin se pysyy konservatiivisena.

Perryn ja kumppanien tutkimuksen mukaan kristilliset nationalistit ovat pitäneet COVID –19 pandemian tilannetta Jumalan rankaisuna moraalittomalle Amerikalle. Maskien pitäminen, käsien peseminen ja sosiaalisen etäisyyden ylläpitäminen eivät tätä ongelmaa kuitenkaan voi ratkaista. Kristillisen nationalismin mukaan kollektiivinen omistautuminen, uskonnollisiin tilaisuuksiin osallistuminen ja kansallisten syntien katuminen (esim. abortti, homoseksuaalisuus, yleiset laittomuudet) sen sijaan voisivat olla ratkaisu. Aatteen mukaan ihmiset luottavat liikaa tieteeseen, ja sen sijaan tulisi uskoa Jumalaan ja kreationismiin.  Tutkimusten mukaan kristillisellä nationalismilla ja ihmisten käyttäytymisellä on nähty olevan selkeä yhteys. Kristilliseen nationalismiin identifioituvat näyttäisivät käyttäytyvän koronatilanteessa varomattomammin. Kristilliset nationalistit näkevät selvästi itsensä niinä, jotka tältä vitsaukselta säästyvät. Jumalan valittujen ei tarvitse suojautua maskein, kunhan käyttäydytään konservatiivisesti ja moraalisesti oikein. Nähtäväksi kuitenkin tutkimuksessa jäi se, miten lähipiirin koronatapaus mahdollisesti vaikuttaisi ihmisten ajatteluun.

Ihmiskunta kohtaa ajoittain vaikeuksia, jotka on voitettava. Tällä hetkellä meitä koettelevat mm. ilmastokriisi ja koronapandemia. Niiden selättämiseksi meidän on yhdistettävä voimamme ja oltava vahvoja. Ilmaan jääkin kysymys: Miksi meitä säännöllisin väliajoin koitellaan tai kuka meitä koettelee?

#vitsaus #korona #COVID –19 #pandemia

Kuva: Creative Commons

Lähteet:

 Perry, S. L. et al. (2020). Culture Wars and COVID‐19 Conduct: Christian Nationalism, Religiosity, and Americans’ Behavior During the Coronavirus Pandemic. Journal for the scientific study of religion, 59(3), 405–416.

Raamattu, 2. Mooseksen kirja. https://raamattu.fi/raamattu/KR92/EXO.7/2.-Mooseksen-kirja-7

YLE: Uusi tutkimus osoittaa Raamatun vitsaukset todellisiksi. 30.3.2010. https://yle.fi/uutiset/3-5538004