Mielipiteitä jakava televankelismi

Teksti: Oona Sarkki, opiskelija “Globaali kristinusko” -kurssilta. Kurssista voi lukea lisää täältä.

Internetissä levinnyt video, jossa pohjoisamerikkalainen saarnaaja ”puhaltaa Jumalan tuulen” tuhotakseen Covid-19 viruksen (ks. linkki) on aiheuttanut paljon keskustelua foorumeilla ja mediassa. Videon takana oleva televankelista Kenneth Copeland on ennenkin herättänyt huomiota esimerkiksi säännöllisellä kirkollisverolla, jota on tulkittu jopa kirkonjäsenien höynäyttämiseksi ja näiden varallisuuden riistämiseksi. Mitä on televankelismi ja miksi se tavoittaa päivittäin yhä enemmän ihmisiä kuuntelemaan ja lahjoittamaan?

Televankelismi (eng. televangelism) on pohjoisamerikkalainen ilmiö, joka on alkuperäisestä sijainnistaan levinnyt ympäri maailmaan. Sen juuret ovat evankelikalismissa ja fundamentaalisissa liikkeissä, mutta nykyään samanlaista toimintaa on myös islamin piirissä (ks. linkki). Yksinkertaisesti sanottuna televankelismissa kyse on kristinuskon sanoman levittämisestä median, kuten radion ja television tai internetin avulla.

Lyhyt katsaus historiaan

Ilmiö sai alkunsa ensimmäisestä onnistuneesta äänenvälityksestä jouluaattona vuonna 1906 Massachusettsin rannikolla Pohjois-Amerikassa. Ensimmäisessä radio-ohjelmassa soitettiin kirkollista musiikkia ja luettiin Uutta testamenttia, jonka jälkeen KDKA-radiokanava Pittsburghissa alkoi kokeiluna lähettämään etälähetystä sunnuntain jumalanpalveluksista. Kokeilun onnistuttua levisi lähetysten määrä kuin kulovalkea ympäri maata, radiokanavien määrä kasvoi ja uskonnolliset radioäänet lisääntyvästi välittyivät amerikkalaisten koteihin. Ensimmäinen massakuulijakunnan saavuttanut televankelista oli roomalaiskatolinen pappi, isä Charles E. Coughlin, jota arvellaan kuunnelleen jopa 45 miljoonaa ihmistä viikoittain. Vuonna 1944 perustettiin NRB (the National Religious Broadcasters), joka koostui 150 evankelisesta radioäänestä. Järjestö osti jäsenilleen ohjelma-aikaa eri radio- ja televisiokanavista, mikä johti televankelistojen huomattavaan näkyvyyteen eri kanavilla 1960-luvun lopussa. Teknologian jatkuva kehittyminen, satelliittien lisääntyminen, kanavien määrän kasvu ja kaapelitelevisio kasvattivat entisestään uskonnollisten lähetysten määrää Yhdysvalloissa. Vuodesta 1985 vuoteen 1989  uskonnollisten radiokanavien määrä nousi 1043:sta 1485:teen ja televisiokanavien 96:sta 336:teen. .

Tänä päivänä televankelismi on levinnyt myös uusille, nykypäiväisille alustoille. Menestyneiden televankelistojen saarnaa voi seurata esimerkiksi maksullisilta DVD-levyiltä, Youtubesta tai saarnaajien omilta podcast-kanavilta. Internet on tulvillaan materiaalia, eikä ilmiöön törmääminen ole olleenkaan epätavallista. Uusien alustojen myötä ilmiö on entistä enemmän kansainvälistynyt, sillä sanoman voi tavoittaa missä päin maailmaa internetin käyttöön valjastettua. Esimerkiksi aiemmin mainitun Kenneth Copelandin kirkon päivittäin striimattavan podcastin, Believer’s Voice of Victory, väitetään saavuttavan yli 885 miljoonaa kuuntelijaa joka päivä kirkon omilla sivuilla. Pohjois-Amerikan lisäksi Copelandin kirkolla on kansainvälisiä toimipaikkoja niin Afrikassa, Euroopassa, Aasiassa ja Australiassa.

Iso paha susi – televankelismi ja menestysteologia

Televankelismia on jo kauan tarkasteltu menestysteologian rinnakkaisilmiönä. Menestysteologia painottaa materiaa, kuten pääomaa ja terveyttä. Positiivisten ajatusten ja tekojen, sekä Jumalan palvomisen seurauksena  ihmiselle ajatellaan tapahtuvan positiivisia asioita, kuten sairaudesta parantumisia tai lottovoittoja. Ihminen siismenestyy elämässään. Menestysteologiaa kannattelevat tarinat onnistumisesta ja menestymisestä. Kiiltokuvaevankelistat, jotka ajavat yksityislentokoneella ja asuvat hulppeissa kartanoissa, ovat näkyvimpiä esimerkkejä tästä ja onneaan etsivät ihmiset hakeutuvat heidän toimintansa pariin.  Ohjeet eivät kuitenkaan ole ilmaisia, ja monet menestysteologisaarnaajat ja televankelistat hyötyvätkin rahallisesti seuraajistaan. Esimerkiksi Copelandin kirkko verottaa kirkkonsa jäseniltä kymmenen prosenttia näiden palkasta. Onkin täysin ymmärrettävää, miksi menestysteologia jakaa vahvasti ihmisten mielipiteitä. Tärkeää on kuitenkin muistaa, etteivät televankelismi ja menestysteologia ole sama asia – kaikki televankelistit eivät saarnaa menestysteologiaa. Toiseksi menestysteologia ei automaattisesti tarkoita rahan haalimista. Viimeiseksi näitä ilmiöitä ei tulisi nähdä mustavalkoisesti. Esimerkiksi kirkon jäsenten omaa kokemusta ja uskonnollista elämystä ei tule ohittaa.

Apua helposti saatavilla

Aihe on erityisen ajankohtainen Covid-19 -pandemian aikana, jolloin esimerkiksi kirkkoihin ei kaikkialla pääse fyysisesti vierailemaan. Virtuaaliset messut voivat olla erittäin tärkeitä pitämään mielenterveyttä yllä näinä vaikeina aikoina. Juuri esimerkiksi televankelistat osaavat valjastaa internetin voimat käyttöönsä ja tarjota monenlaista apua sitä tarvitseville matalalla kynnyksellä suoraan kotisohvalle. Lisäksi nämä tarjoavat helpotusta ja toivoa tulevaisuuteen. Ei ole ihme, että televankelistojen suosio on tänä päivänä suurta ja edelleen kasvussa.

Kuva: Creative Commons (National Religious Broadcasters)

Lähteet

Hadden, Jeffrey K. (1990). Precursors to the Globalization of American Televangelism. Social Compass 37(1), 161-167.

Hadden, Jeffrey K. (1993). The Rise and Fall of American Televangelism. The Annals of the American Academy of Political ans Social Science 527, 113-130.