Mikä on evankelisluterilaisen hautaustoimen tulevaisuus?
Teksti: Amo Rämä ja Saara Khatib, opiskelijat Globaali kristinusko -kurssilta 2024. Kurssista voit lukea lisää täältä.
Hautaustoimi kohdataan yleensä vain pakon edestä henkilökohtaisessa elämässä. Myös yleisemmällä tasolla hautaustoimen tarkempaa tarkastelua saatetaan arastaa. Hautaustoimi on kuitenkin välttämätön ja arvokas yhteiskunnallinen tehtävä. Onkin korkea aika uudelleen arvioida hautaustoimen historiaa Suomessa sekä avata keskustelu sen tulevaisuudesta.
Kristillisen hautaustoimen historiaa Suomessa
Historiallisesti on hyvinkin tyypillistä, että uskonnolliset perinteet säätelevät kuoleman kohtaamista ja ruumiiden hävittämistä. Kristinuskon vaikutus Suomen hautaustoimessa voidaan todeta jo noin vuodesta 1000 eteenpäin, jolloin perinteisestä polttohautauksesta alettiin luopumaan ja siirryttiin arkkuhautaukseen. Kristinuskon vaikutuskauden alkaessa hautausperinteet alkoivat laajemminkin rakentua kirkon perinteiden ja opetusten mukaisesti. Näin kristinuskon käsitykset kuolemasta ja hautauksesta virallistuivat Suomen laajuisesti.
Ennen uskonnonvapauslain säätämistä vuonna 1923 valtaosa suomalaisista sitoutui kristinuskoon jollain tavalla. Näin ollen kristillisen hautaustoimen roolia yhteiskunnassa pidettiin itsestään selvänä. Uskonnonvapauslain valmisteluvaiheessa pohdittiin, voisivatko evankelisluterilaisten seurakuntien hautausmaiden verkosto palvella yleisinä hautausmaina. Tämä ei kuitenkaan ollut vielä täysin toteutettava idea, sillä seurakunnat eivät välttämättä aina suostuneet hautaamaan kristinuskoa tunnustamattomia omille mailleen, vaikka muutakaan paikkaa ei löytynyt.
Siispä 1970-luvulla linjattiin, että hautaustoimi on yhteiskunnan tehtävä, jonka yleiseksi hoitajaksi evankelisluterilainen kirkko katsottiin soveltuvaksi perinteisen roolinsa, sekä kristinuskon yleisyyden vuoksi. Hautaustoimilain säätäminen vuonna 2003 selvensi hautaustoimen tehtävänjakoa. Valtion mukaan hautaustoimi kuului sen vastuualueisiin, mutta käytännöllinen toteutus ja vastuu hautaustoimesta jätettiin evankelisluterilaisille seurakunnille. Hautaustoimilain myötä seurakunnat tulivat velvollisiksi perustamaan erillisiä tunnustuksettomia hautausalueita.
Hautaustoimen historiasta voidaan huomata, että tarvetta yhteiskunnalle, eikä vain kirkolle kuuluvasta hautaustoimesta on yritetty ratkaista moneen kertaan. Valtion ja kirkon keskinäinen suhde, sekä kirkon pitkä historia hautausperinteiden määrittelijänä ja vaalijana on kuitenkin johtanut hankaliin käytännön toteutuksiin. Olemmekin Suomessa päätyneet suorastaan ironiseen tilanteeseen, jossa valtionkirkko on arkisessa käytännössä vastuussa uskonnonvapauden toteutumisesta kuolemassa.
Hautaustoimen murros ja tulevaisuus
Suomalaisten tarpeet kuoleman kohtaamisessa ja sen hoitamisessa ovat murroksessa. Kirkkoon kuulumattomuus ja kiinnostus uskonnottomia hautajaisia kohtaan ovat nousussa. Tämä on trendi erityisesti Suomen suuremmissa kaupungeissa. Myös lisääntyvä monikulttuurisuus lisää vaateita hautaustoimen joustavuudesta ja tunnuksettomuudesta. Evankelisluterilainen kirkko ei lähtökohtaisesti pysty vastaamaan kaikkiin vahvistuviin tarpeisiin moninaisesta ja uskonnollisesti vapaasta hautaustoimesta.
Uskonnollisesti vapaiden hautajaisten toivominen on huomattavasti helpompaa kuin niiden toteuttaminen. Yhdeksi esimerkiksi voidaan nostaa tunnustuksettomien seremoniatilojen puute saattotilaisuuskäyttöön. Kirkkoon kuuluville on olemassa siunaustiloja, ja kaiken tyyppisille muistotilaisuuksille on tiloja, mutta tunnustuksettomia ja toisaalta moneen uskontoperinteeseen sopivia seremoniatiloja vainajan saatolle ei. Kirkon tarjoamien tilojen ja osaamisen mukana tuleva tunnustuksellisuus on usein helpoin vaihtoehto vaikeana aikana, ja näin kirkon merkitys hautaustoimen hoitajana vahvistuu edelleen. Tarpeiden murroksesta ja toiveiden toteutumatta jäämisestä huolimatta kirkon edustamat perinteet ja yhteiskunnallinen asema hautaustoimessa saavat toistaiseksi kannatusta. Jääkin nähtäväksi onko tämä hitaasti muuttumassa, kun nuoremmat sukupolvet kohtaavat kuolemansa välttämättömyyden ja hautaustoimen nykyiset rajoitteet niin uskonnonvapaudessa kuin esimerkiksi ekologisuudessakin. Toisaalta jää myös nähtäväksi, ovatko nuoremmat sukupolvet valmiita tähän kohtaamiseen ja tarpeidensa toteutumisen vaatimiseen, vai luovuttavatko hekin ohjat kirkolle.
Lähteet:
Lovén, Jape 2023: Vapaa-ajattelijat: Tunnustuksettomia seremoniatiloja hautajaistilaisuuksiin. Saatavilla: https://vapaa-ajattelijat.fi/helsinki/vapaa-ajattelijat-tunnustuksettomia-seremoniatiloja-hautajaistilaisuuksiin/. Viitattu 6.5.2024
Sorsa, Leena 2023: Kun kuolema yhdistää: hautaustoimi maallisten ja hengellisten toimijoiden yhteistyömuotona. Teoksessa Niko Huttunen, Isto Peltomäki, and Veli-Matti Salminen (toim.): Kirkko yhteiskunnassa: suhteet ja rajapinnat: uskonnonvapauslaki 100 vuotta. Helsinki: Kirkon tutkimus ja koulutus. 139–164.
Kuva: Saara Vilhunen (2007). Rakennushistorian kuvakokoelma, Museovirasto.