Opus Dei – katolinen järjestö myyttien takana

Wienin Pyhän Pietarin kirkossa on alttari, jonka yksityiskohdasta löytyy pyhimykseksi julistettu Opus Dein perustaja Josemariá Escrivá. Opus Dein asema on määritelty katolisessa kirkkolaissa eli kaanonissa, joten se on osa katolista kirkkoa.

Teksti: Eveliina Portnoj, opiskelija Globaali kristinusko -kurssilta 2024. Kurssista voit lukea lisää täältä.

Kun Dan Brownin Da Vinci -koodi julkaistiin vuonna 1999, syttyi valtava populaari kiinnostus katolista järjestöä Opus Deitä kohtaan. Kyse ei ollut liittymisaallosta vaan kysymyksistä Opus Dein luonteesta. Onko kyse uskonlahkosta, salaseurasta vai lopulta tavallisesta uskonnollisesta järjestöstä? Miten Opus Dei vaikuttaa katolisessa kirkossa ja ehkä laajemminkin yhteiskunnassa?

Da Vinci -koodissa albiinomunkki Silas ruoski itseään piikillisellä cilice- eli katumusvyöllä, mikä oli omiaan lisäämään ennakkoluuloja järjestöä kohtaan. Brownin teos on fiktiota, eikä siitä pidä hakea virheelliseksi todistettuja tietoja Opus Deistä. Esimerkiksi sääntökunnat tai munkkius eivät liity järjestöön. Katumusvyön käyttökin on jäsenen oma valinta, eikä itseruoskinta rajoitu vain Opus Dein tapakulttuuriin. Siitä huolimatta järjestön toimintaan on vihkiytymättömien mielestä kuuluttava jotain hämärää. Samoin suhtaudutaan vapaamuurareihin, joilla on salainen liittymisriitti. Se on salainen vain siksi, jotta kokemus olisi uudelle jäsenelle ainutlaatuinen. Mediassa herkästi vahvistetaan Opus Deinkin kohdalla mysteerimielikuvia otsikoinnilla, joka kiehtoo lukijaa.

Ennakkoluuloille löytyy luonnollisia selityksiä, muitakin kuin ihmisten taipumus uskoa salaliittoteorioihin. Opus Dein sisäisten sääntöjen saatavuutta ei ole tehty helpoksi, joskin ne ovat löytyneet latinaksi kenen tahansa saatavilta vuodesta 1989 lähtien. Järjestö ei myöskään kysyttäessä kiistä tai vahvista henkilön jäsenyyttä. Monissa maissa Opus Dei on luokiteltu vaaralliseksi järjestöksi, mutta lahko se ei ole. Järjestö noudattaa katolisen kirkon oppia. Opus Dei on myös maailmalle avoin, aktiivinen osallistuja. Värväystoiminnasta syntyvän psykologisen ansan, ”kutsumusloukun” välttäminen voi kuitenkin olla vaikeaa. Käytössä on myös veljellinen oikaisu, joka kritisoijien mukaan on aivopesua. Missä kohtaa uskonnollinen järjestö muodostuu jäsenelleen haitalliseksi, on veteen piirretty viiva.

Mikä Opus Dei siis varsinaisesti on? Luettuani ainoan kattavan suomenkielisen esityksen aiheesta, Mikko Ketolan teoksen Opus Dei – Vaiettu salaseura?, huomaan vastaamisen olevan edelleen vaikeaa. Haasteen tuo esiin myös Ketola aineistosta, joka Opus Deistä on kirjoitettu. Järjestön virallinen nimitys on Pyhän Ristin ja Opus Dein Prelatuuri, latinaksi Prelatura Sanctae Crucis et Operis Dei. Jäseniä on miltei sata tuhatta, joista suurin osa on maallikoita. Supernumeerit ovat maallikkojäseniä järjestön korkeimmalla tasolla. Vain pari prosenttia on pappeja. Teologisesti konservatiivisen järjestön tavoitteena on, että jäsenet pyrkivät palvelemaan muita ja omistamaan työnsä Jumalalle. Latinankielinen nimi Opus Dei tarkoittaakin Jumalan työtä. Työstä uskovaisuus käykin, sillä Opus Dein päivittäiseen rukousohjelmaan kuuluu kahdesta kolmeen tuntiin harjoitteita. Lisäksi iltaisin punnitaan omatunto pohtimalla, kuinka hyvin on eletty evankeliumin mukaan, ja mitkä ovat päätökset seuraavalle päivälle. Viikoittainen ripittäytyminen ja kuukausittainen retriitti kuuluvat myös ohjelmaan.

Yhtenä Opus Dein päätehtävänä on opettaa, kuinka kaikki on kutsuttu pyhyyteen. Pyrkimys tähän voi toteutua myös täyttämällä ammatillisia velvoitteita. Järjestöltä löytyykin asuntoloita ja kauppakorkeakouluja eri puolilta maailmaa. Nämä yhdistettynä varakkaimman jäsenistön habitukseen saattavat vaikuttaa menestyksen korostamiselta. Jossain määrin työlle omistautumisessa voidaan nähdä menestysteologisia piirteitä, mutta järjestölle kyse on Jumalan vastaanottamisesta henkilökohtaisesti.

Tällaisen elämyksen koki Josemaría Escrivá (1902–1975), joka sai näyn Opus Deistä vuonna 1928. Viisi vuotta myöhemmin ensimmäinen järjestön keskus perustettiin Espanjan Madridissa. Opus Dei on siis yhden miehen perustama järjestö. Paavi antoi sille hyväksyntänsä vuonna 1950, jolloin Opus Deistä tuli ensimmäinen katolisen kirkon sekulaari-instituutti. Vuodesta 1982 lähtien se on ollut myös ensimmäinen personaaliprelatuuri, eli itsehallinnollinen sielunhoitoinstituutio. Escrivá julistettiin pyhimykseksi vuonna 2002.

Edellä mainitut tiedot ovat löydettävissä helposti, kuten Opus Dein internetsivut. Niissä kerrotaan, kuinka järjestöön voi liittyä ja millainen hallinto sillä on. Ketola esittääkin kysymyksen, voiko järjestöä edes pitää tällöin salaseurana. Johtajien nimet ja Escriván teokset ovat kaikkien saatavilla. Silti salaliittoteorioilla on nostetta. Esimerkiksi Opus Dein kytköksistä EU-politiikkaan puhutaan paljon, mutta lähdekriittisesti kestävää näyttöä aiheesta ei juuri ole. Eurooppa on katolinen maanosa, joten lienee luonnollista, että parlamenttiin mahtuu myös Opus Dein jäseniä. Sama koski Francon Espanjan ministereitä, joista kahdeksan oli Opus Dein jäseniä. Myös Suomessa uskotaan herkästi, että vapaamuurariudella on tekemistä kuntapoliittisten päätösten kanssa. Ketola kuitenkin näkee, ettei uskontoa ja politiikkaa voi Opus Dein tapauksessa yhdistää. On silti vaikea olla uskomatta, etteikö Opus Deillä olisi vaikutusvaltaa Vatikaanin hallinnossa. Tapa, jolla yksittäinen poliitikko uskoo, voi ainakin vaikuttaa henkilökohtaisiin näkemyksiin äänestettävissä aiheissa.

Opus Dei Suomessa

Suomessa Opus Dei on sikäli ajankohtainen, että viime vuonna Suomen Katolisen kirkon piispaksi valittu isä Raimo eli Ramón Goyarrola kuuluu Opus Deihin. Hän saapui Suomeen vuonna 2008 juuri Opus Dein pyynnöstä. Alkujaan järjestö rantautui Suomeen vuonna 1987, kun papit Bartomé Menchen ja Josf Platz perustivat keskuksen Helsingin Fredrikinkadulle. Bulevardi Foorumi -nimisessä kulttuurikeskuksessa järjestetään seminaareja ja tapahtumia, jotka ovat avoimia kaikille. Maailmanlaajuisesti Opus Dei järjestää koulutuksia, joissa kerrotaan, kuinka katolinen hengellisyys sopii arkielämään.

Suomessa Opus Deihin kuuluu vain 40 jäsentä, joista viisi on pappeja. Jäsenistä noin kolmasosa on kantasuomalaisia, kolmasosa naisia. Miehille tarkoitettu opiskelijakoti Tavasttähti Helsingissä toimii myös katolisena keskuksena, joka ei harjoita lähetystyötä. Opus Dein konservatiivisuus piirtyy esiin asuntoloiden sukupuolijaottelussa. Miesten asuntolassa voi kyllä vierailla tyttöystäviä, mutta yötä he eivät saa olla. Opus Dei ei vaadi perusjäsenistöltään selibaattilupausta, vaan he voivat elää tavallista arkea.

Naisilla on Helsingissä oma kulttuurikeskuksensa, jonka toiminnalla vahvistetaan perhe-elämää ja saadaan tukea omaan hengelliseen kasvuun. Opus Deissä korostetaan perinteisiä perhearvoja ja järjestöä yhteisöllisenä turvasatamana. Perheen ja hyväntekeväisyyden kautta naiset ovat tärkeässä roolissa, ja heitä on myös johtoasemissa. Opus Dein päämajassa New Yorkissa naisille ja miehille on eri sisäänkäynnit.

Suomen katolisen kirkon ollessa luterilaisen tavoin taloudellisissa vaikeuksissa, samaa ei voi sanoa Opus Deistä. Järjestö Suomessa hyötyy lahjoituksista maailmalta, jossa jäsenistöön kuuluu keskivertoa enemmän ylemmän keskiluokan korkeakoulutettuja. Tavasttähden omistaa kuitenkin yhdistys, jolla ei ole tekemistä järjestön kanssa. Asuntolassa voi majoittua myös ei-katolinen. Opus Dei rahoittaa vain hengellistä toimintaa, johon ei esimerkiksi kuulu ruumiillinen itsensä kurittaminen siten, että siitä aiheutuisi fyysistä haittaa. Vaikka Suomessakin jäsenet ovat lehtihaastatteluissa kertoneet käyttävänsä katumusvyötä, niissä ei ole piikkejä. Jotkut nukkuvat epämukavalla alustalla tai keksivät muita tapoja itsensä ja Jumalan välisessä kilvoittelussa.

Opus Dein mukaan työnteko voi pyhittää ihmisen. Voisikin ajatella, että luterilaiseen työmoraaliin nojaavassa Suomessa Opus Dei olisi suositumpi. Mysteerikertomukset tai yksinkertaisesti tietämättömyys koko järjestön olemassaolosta heikentävät Opus Dein tunnettuutta. Kiinnostuneet voivatkin lukea Da Vinci -koodin sijaan Escriván tunnetuimman teoksen Tie (Camino, 1939) ja pohtia, onko se enemmän hengellinen kertomus vai teologinen ohjenuora. Vastaus on ehkä yhtä vaikeasti hahmoteltava kuin Opus Dei.  

Lähteet:

Ketola, Mikko: Opus Dei – vaiettu salaseura? Minerva 2006.
Kirkko ja kaupunki -lehden artikkelit: https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/isa-raimo-on-suomen-katolilaisten-uusi-piispa-jonka-opettajina-ovat-olleet-opus-dei-jarjesto-ja-muumit (21.11.2023)

Ketola, Mikko: Puheenvuorot (5.10.2023) https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/ketola-suomen-katolilaisten-uusi-piispa-puhuu-hyvin-suomea-ja-kuuluu-kiisteltyyn-opus-dei-jarjestoon

Ilta-Sanomien artikkeli Opus Dein opiskelija-asuntolaan liittyen (IS 30.11.2019): https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006325978.html

Opus Dein internetsivut maailmalla ja Suomessa: https://opusdei.org/fi-fi/article/opus-dein-jasenet ; https://opusdei.org/en

Kartta Opus Dein tunnetuista jäsenistä ja vaikutusvallasta politiikassa: https://the-department.eu/projects/show/opus-dei

Opus Dein naiset Suomessa: https://katolinen.fi/ktlnnf-wp-content/uploads/2018/06/f2018-0607.pdf

Turun vapaamuurarien tiedotustilaisuus medialle 16.5.2023

Kuva: Wikimedia Commons