Voisiko kristinuskossakin puhua valaistumisesta?

Teksti: Veera Seppälä, opiskelija “Globaali kristinusko” -kurssilta. Kurssista voi lukea lisää täältä.

Muuttuva uskonnollinen ympäristö

Kirkon jäsenmäärän väheneminen on varmasti kaikille kyllästymiseen saakka tuttu aihe. Samaan aikaan idän uskonnollisuuden ainekset kiinnostavat yhä useampaa, ja sen elementit, kuten jooga ja mindfulness, ovat jopa valtavirtaa hyvinvoinnin ja henkisyyden kentällä. Myös näiden perinteiden termit, kuten valaistuminen, ovat tulleet jo itsestäänselväksi osaksi kieltämme ja puhettamme.

Tällainen erilaisten vaikutteiden leviäminen ja jopa juurtuminen on ollut väistämätöntä, niin kuin muutos yleensäkin tuntuu olevan. Suomen uskonnollinen ympäristö ja hengellisyydeltä haettavat asiat ovat oleellisesti muuttuneet, ja tämä kutsuu myös teologian uudelleenmuotoiluun. Kristinuskoon on kautta aikain kuulunut kysymys kontekstuaalisuudesta eli siitä, missä määrin paikallisiin ja ajallisiin oloihin tulisi sopeutua ja missä määrin pitää kiinni iäisestä perinteestä. Tähän on ollut ja on monia näkemyksiä: toiset kaihtavat jyrkästi muiden perinteiden käyttöä kristillisessä kontekstissa tai muutosta ylipäätään, toiset taas lähestyvät asiaa avoimen uteliaasti. Jälkimmäinen tapa on näkynyt viime aikoina esimerkiksi kristillisen joogan ja hiljaisuuden spiritualiteetin orastavassa nousussa.

Valaistuminen täällä ja muualla

Teologian dosentti ja tutkija Jyri Komulainen on käsitellyt näitä aiheita paljon ja esittänyt kysymyksen, voisiko kristinuskossakin puhua valaistumisesta. Kysymys ei ole mielestäni lainkaan tuulesta temmattu. Ensinnäkin Raamatussa puhutaan useassa kohtaa Kristuksen valosta ja kirkkaudesta, joten ajatus valosta kristinuskossa ei siis ole lainkaan vieras tai ulkoa päin annettu. Valaistumisella tarkoitetaan idän hindulaisissa ja buddhalaisissa perinteissä yksinkertaistetusti vapautumista tietämättömyydestä: irrottautumista tämänpuoleisten asioiden väistämättömästä pysymättömyydestä ja tähän liittyvästä kontrollista. Tähän tilaan pääsemiseksi tarvitaan harjoituksia ja usein viisaampien oppien seuraamista.

Tässä on yhtäläisyyksiä kristinuskoon. Jumalan rakkaudesta ja yhteydestä osaksi pääseminen edellyttää ymmärrystä siitä, ettei Jumalaa voi ymmärtää. Tämän tajuaminen ja hyväksyminen on heittäytymistä Kristuksen rakkauteen ja tavallaan vapautumista maallisesta maailmasta ja rationaalisesta tiedosta. Tässä vapautumisessa ja oivaltamisessa auttavat Jeesuksen opetukset. Eivätkö nämä kuulostakin yhteneviltä?

Ratkaisun mahdollisuuksia

Yleisessä diskurssissa tämä heittäytyminen uskoon ja irrottautuminen tietämisestä usein unohtuu. Kysymykset, kuten ”mitä todisteita Jumalan olemassaolosta on”, ”miten Jumala voi kuulla kaikkien rukoukset” ja ”miten Jumala voi sallia kärsimystä”, ovat yleisiä ja ymmärrettäviä kysymyksiä uskoon liittyen. Nykyään on saatavilla lähestulkoon kaikkeen myös tieteellinen, yleisesti ainoaksi oikeaksi totuudeksi käsitetty selitys.Uskonnon selityksiä pidetään usein tällaisessa yleisessä länsimaisessa diskurssissa vanhanaikaisina, virheellisinä ja tyhminä. Kristinuskon ja ylipäätään uskonnon tarkoitus uhkaa useilla unohtua ja vinoutua. Tarvittaisiin lisää ymmärrystä heittäytymisestä ja luottamisesta johonkin korkeampaan, jota ei vain yksinkertaisesti voi sanoin tai järjellä ymmärtää.

Näen tilanteessa selviä ratkaisuja. Idän uskonnolliset ainekset siis kiinnostavat yhä useampaa, sillä ne tuovat henkisyyden nälkään jotain sellaista täytettä, jota ei perinteisestä kirkosta löydetä. Samalla kirkko haluaisi säilyttää elinvoimansa ja löytää ihmisten sydämiin. Valaistumisen ajatus selvästi puhuttelee ihmisiä, ja ajatus voisi olla yhdistettävissä kristinuskoon. Tämä olisi nähdäkseni juuri sitä kontekstuaalista teologiaa, mitä esimerkiksi Suomessa voitaisiin tarvita. Kristinuskon teologiaa voisi sanoittaa uusiksi sellaisella kielellä, joka on monelle kirkosta vieraantuvalle nykyihmiselle tuttu ja puhutteleva.

Tästä ei varmasti tule uutta teologista päälinjaa, mutta olisiko näitä yhteneväisyyksiä mahdollista hyötykäyttää joissain ympäristöissä? Maailma muuttuu, ja yleisesti parhaiten voimissaan säilyy se, joka muuttuu sen mukana – oli se sitten eläin, virus tai uskonto. Joka tapauksessa mielestäni on kiehtovaa, miten eri perinteistä löytyy samoja aineksia. Se tuo ainakin itselleni turvaa ja lohtua erilaisten totuuksien ja katsomusten viidakossa.

Lähde

Komulainen, Jyri 2020: Valaistuminen aikamme uskonnollisena kielenä. Teoksessa Hellqvist, Elina & Komulainen, Jyri (toim.) Henkisyyttä ja mielenrauhaa. Aasian uskonnollisuus länsimaissa. Helsinki: Gaudeamus.

Kuva: Creative Commons